Kalaa soija-veriappelsiinikastikkeessa
Kalaa soija-veriappelsiinikastikkeessa. Makeansuolainen ja hapokas kastike syntyy veriappelsiinin ja soijan maukkaasta yhdistelmästä. Kastiketta maustaa myös inkivääri, valkosipuli ja chili. Käytimme reseptissä siikafilettä, mutta kastiketta voi hyödyntää muidenkin kalojen kanssa.


Ainekset:
n. 500 g siikafile
kastike:
2 rkl soijakastiketta
1 veriappelsiinin mehu
1/2 limen mehu
1 rkl sokeria
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 tl inkivääriä raastettuna
1/2 hienonnettu chili tai 1 tl chilikastiketta
1/2 tl maissitärkkelystä suurustukseen
lisäksi:
seesaminsiemeniä
kevätsipulia
keitettyä riisi
höyrytettyjä kasviksia
Ohje:
- Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Aseta kalafile leivinpaperin päälle uunipellille ja lisää pinnalle hieman suolaa.
- Sekoita kaikki kastikkeen ainekset sekaisin ja lisää kastike paistinpannulle tai pieneen kattilaan. Keitä kastiketta kasaan noin 5-10 minuuttia ja lisää joukkoon maissitärkkelys. Kastike saa suurustua tahmeaksi. Tarkista maku, ja lisää tarvittaessa lisää soijaa tai sokeria.
- Kaada kastike kalan päälle ja paista filettä 200 asteessa 10-15 minuuttia.
- Tarjoile kala riisin ja kasvisten kera.
Aasialaiset pikkelöidyt kasvikset

Aasialaiset pikkelöidyt kasvikset ovat makean hapokas lisuke moneen eri ruokaan. Ne ovat helppo ja nopea tapa tuoda lisää makua ja väriä eri annoksiin. Lisää kasviksia nuudelikeittojen päälle tai aasialaisten kulhoruokien, kuten korelaisen bibimbapin lisukkeeksi.
Kasvikset, kuten porkkanat, kurkut, kesäkurpitsat, retiisit, sekä erilaiset chilit, sipulit ja kaalit ovat ihania pikkelöityinä aasialaisessa liemessä.
Kaikki liemen ainekset yhdistetään kattilassa ja kiehautetaan. Sitten liemi jäähdytetään ja kaadetaan pikkelöitävien kasvisten päälle. Voit säilyttää pikkelin jääkaapissa useamman päivän ajan.
Ainekset:
pikkeliliemi:
1 dl riisiviinietikkaa
1 dl vettä
1/2 dl sokeria
1 tl suolaa
kasvikset:
1 punainen chili
2 kevätsipulin vartta
1 porkkana
1 kurkku
1 sipuli
Ohje:
Keitä pikkeliliemi. Mittaa etikka, vesi, sokeri ja valkopippuri pieneen kattilaan. Kiehauta seos. Ota kattila pois liedeltä, lisää suola ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi, noin 20 minuuttia.
Kuori porkkanat. Leikkaa kaikki kasvikset kuutioksi ja viipaleiksi. Voit halutessasi leikata kasviksista myös ohuiksi suikaleita. Lisäa kasvikset kannelliseen lasipurkkiin ja kaada joukkoon jäähtynyt pikkeliliemi.
Sekoita ja anna maustua vähintään 30 minuuttia. Kasvikset säilyvät jääkaapissa muutaman päivän.

Paras aika matkustaa - tammikuussa Ateenaan
Ateena on kaupunki, joka tarjoaa kaikkea kaikille. Se on täynnä historiaa, kulttuuria ja hyvää ruokaa; edullisesti. Tammikuussa kannattaa suunnata Ateenaan. Ateena on loistava paikka vierailla alkuvuodesta, koska kaupungissa on paljon tekemistä, alkaen museoista ja historiallisista nähtävyyksistä kuten Parthenon. Ateenan loma sujui tutustuen paikalliseen ruokakulttuuriin, kreikkalaisen mytologian historiaan ja rentoutuen Ateenaan rivieralla. Nappaa tästä postauksesta herkullisia ruokavinkkejä ja inspiraatiota seuraavalle matkallesi.


Tammikuussa Ateenaan
Jos haluat vierailla Ateenan viihtyisillä alueilla kannattaa suunnata Plakaan ja Monastirakiin. Alueiden ravintoloissa ja kahviloissa on tarjolla paljon paikallisia herkkuja ja juomia. Plaka on kaunis alue valkoisine taloineen ja kadut ovat täynnä pieniä kojuja. Plakassa kannattaa olla tarkkana missä syö, sillä paikalliset saattavat yrittää huijata turisteilta rahaa. Näin meillä kävi eräässä self serve frozen yougurt paikassa, jossa myyjä väitti nostaneesa jogurtin kilohintaa juuri kyseisenä päivänä. Maksoimme pienistä kipoista yhteensä 10 euroa.
Ensimmäisenä päiväna kävimme katsomassa Monastiraki-markkinat. Markkinoilla voi ostaa mm. mausteita, oliiveja, viinejä ja paljon muuta. Myös Varvakios markkinat sijaitsevat lähellä Monastirakia. Myynnissa erityisesti tuoretta kalaa ja lihaa.
Psirri on Ateenan trendikkäimmistä ravintola-alueista. Evripidoun katu on täynnä ravintoloita ja kauppoja, jotka myyvät paikallisia ruokia ja tuotteita. Little Kook on näkemisen arvoinen. Alueelta löydät myös kreikkalaisen gastronomisen museon (13, Agiou Dimitriou Street).
Exarchia on tunnettu "anarkistinen" asuinalue Ateenassa. Kuulostaa aika rajulta. Alueella on paljon graffitia, taide- ja musiikkikauppoja. Silmääni alue ei houkutellut, mutta mainitsen sen kuitenkin, sillä alueella on paljon ihania ravintoloita. Ravintolasuositukseni alueelle on ehdottomasti paikallinen taverna (Atitamos) Ατίταμος. Herkullista kreikkalaista ruokaa modernilla otteella.
Exarcheia ei välttämättä sovi kaikkien makuun, mutta se on Ateenan yksi ainutlaatuisimmista alueista vierailla päiväsaikaan.


Ateenan ruokavinkit;
Souvlaki:
Lefteris O politis : souvlaki pita
Paikallisten keskuudessa kuuluisa ravintola tarjoaa souvlakeja hintaan 2.30-2,5oe / kpl. Mikäli emme olisi tienneet paikasta etukäteen emme varmasti olisi käyneet syömässä. Avonaisessa ravintolassa kadun varressa sijaitsee seisomapöydät ja kaksi kokkia grillaa paikallista herkkua. Hieman kulunut urbaaninen ulkoasu ei houkuta, mutta loppumattomasta jonosta huomaa, että paikka on kuuluista: ja syystä. Heti ravintolan lähelle saapuessa tirisevän lihan tuoksu on hurmaava. Menu on löytyy sisältä englanniksi. Tilaamme ystävälliseltä mieheltä souvlakit ja jäämme jonottamaan. Ihastelemme kokkien työskentelyä, kun pitat grillataan vartaassa olevan naudanlihan kanssa, jotta kaikki maut imeytyvät paikalliseen leipää. Miehet valmistavat souvlakeja nopeaan tahtiin. Lopussa voi itse valita täytteet. Me otamme kaikki. Rapea savuinen ja öljyinen pita yhdistyy mausteiseen lihaan, tomaattiin, persiljaan ja punasipuliin. Souvlakin viimeistelee tulisen suolainen mausteseos. Niin hyvää, että meidän oli pakko tulla seuraavana päivänä uudestaan.
Tylixto
Tylixto tarjoaa gyros pitoja hintaan 3,50. Gyros pitat täytetään yleensä tzazikilla, ranskalaisella. Herkullista ja hyvää huokeaan hintaan. Tylixton sijainti Ateenan keskustassa oli viehättävä.

Savas from Monastiraki
Klassisia herkullisia gyros pitoja Monastirakin lähellä. Ravintola sijaitsi kodittomien nukkumapaikan vieressä, joten mikäli ympäristö ei houkuta, suosittelen syömään pitat ravintolan sisällä.

Bouloukos Kebab
Etsimme eräänä iltana gyros pita paikkaa meille. Pysähdyimme kyselemään paikallisilta ravintolaa ja useat suosittelivat tätä paikkaa. Harmiksemme molempina iltoina pitat olivat myyty loppuun (jo kello 17.00) eli suosittu paikka siis!
L0uk0umades:
Krinos 1923
3,90 e
Rapeita, untuvan pehmeitä, suussa sulavia kreikkalaisia munkkeja. Krinosin loukumadet tarjoiltiin paikallisen suklaa pralinen kanssa. Vaihtoehtona oli myös siirappi.
Voisin palata syömään näitä herkullisia munkkeja yhä uudestaan.

Lukumades
alk. 3,90 - 6.90 e
Modernin otteen jälkiruokaan on ottanut lukumades niminen paikka. Listalta sai tilata munkkeja erilaisilla täytteillä, jäatelön kera, suolaisina tai jopa täytettyinä. Edelliseen paikkaan verrattuna munkit olivat tiiviimpiä. Iso annos tarjosi rahalle vastinetta ja listalta löytyy herkullisen kuuloisia annoksia.

Majoitus:
(sisältää affilinkin) Majoituimme Ateenassa keskustankupeessa hotellissa Brown lighthouse Athens.
Viihtyisä botique-tyylinen hotelli. Hotelli sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä Monastirakin metroasemalta ja hotellin ihan vieressä sijaitsee Omonian metroasema. Hotelli on myös tämän kuuluisan souvlakinravintolan (Lefteris O politis) vieressä, mikä oli plussaa. Tammikuussa Ateenan hotellit ovat erittäin edullisia ja saimme hotelliin ilmaisen upgraden parvekkeelle. Tämä on kai yleistä Ateenassa. Kahdelle yölle tuli hintaa 80,70 e e eli noin 40 e per yö.

Aamiainen hotellilla oli erittäin kattava ja olisin maksanut jo pelkästä aamiaisesta saman verran, mitä majoitus maksoi. Aamiaisella pääsi todella tutustumaan paikalliseen tarjontaan. (tarjolla mm. favaa & roe dip, kreikkalaista salaattia, munakoisoa, paikallisia leikkeleitä, jogurttia täytteillä, spanakopitaa, paljon leivonnaisia.) Paikalla oli myös aamiaiskokki, joka taikoi munakkaan toiveesta.
Vinkkejä:
Käy Akropolis museossa ennen Parthenonin vierailua! Jos haluat todella ymmärtää antiikin nähtävyyksillä vieraillessa paikan merkityksen suosittelen käymään Akropolis museossa ennen näiden paikkojen vierailua.
Alle 25-vuotiaana EU:n jäsenenä sisäänpääsy Antiikin nähtävyyksille on ilmainen! Sesongin ulkopuolella (marras-maaliskuu monet nähtävyydet ovat puoleen hintaan.) Voit myös ostaa 30 euron lipun kaikkiin nähtävyyksiin. Lippu on voimassa viikon.
Alkuvuodestakin on ihanaa matkustaa Kreikkaan - Tammikuussa Ateenaan.
Tiradito - perulainen "sashimi"

Tiradito on perulainen ”sashimi.” Annoksen viimeistelee hapokas ja tulinen kastike.
Tiradito vs Ceviche:
Ceviche kala kypsentyy ja marinoituu sitrushedelmien mehuissa, kun taas tiradito tarjoillaan raakana, ohuina viipaleina ja kastike lisätään juuri ennen tarjoilua. Kokeile reseptiä myös muilla sitrushedelmillä makean mandariinin sijaan. Veriappelsiinit sopivat myös aivan täydellisesti. Voit myös kokeilla myös muita kaloja. Perinteisesti tiraditossa käytetään valkolihaista kalaa.
Ainekset:
100 g lohta
1 mandariini
1 keltainen chili (ahi chili jos löytyy)
1 rkl limen mehua
Ohje:
1. Leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi ja asettele kauniisti lautaselle.
2. Sekoita limen mehu suolan kanssa. Leikkaa mandariini puoliksi. Purista puolikkaan mandariinin mehu lime-sitruunamehun joukkoon.
4. Kuori toinen mandariinin puolikas ja viipaloi siitä ohuita viipaleita. Asettele lohen päälle.
5. Hienonna tai viipaloi chili ja hienonna korianteri. Sekoita chili ja korianteri lime,- sitruuna,-mandariini mehun kanssa.
6. Lisää kastike lohen päälle tarjoilu vaiheessa.
Veriappelsiini G&T - makunystyrät hurmaava juoma

Veriappelsiini gin & tonic on raikas ja makunystyrät huumaava juoma. Perinteinen gin & tonic saa sekaan veriappelsiinin mehua, ja juomasta tulee siten veriappelsiinista riippuen jopa vaaleanpunainen. Veriappelsiini gin tonic on täydellinen juoma, jos haluat nauttia jotain erilaista ja raikasta.
Ainekset:
1 annos
4 cl giniä
1 veriappelsiini
1,5 dl tonic-vettä
Jääpaloja
Ohje:
Puolita veriappelsiini ja leikkaa sen keskeltä siivu koristeeksi lasiin. Purista loppu veriappelsiini mehuksi. Laita lasin pohjalle reilusti jääpaloja. Lisää lasiin gini, veriappelsiinimehu ja ja tonic. Nauti heti.

Pirteä veriappelsiini smoothie

Pirteä veriappelsiini smoothie käynnistää päivän ihanasti! Veriappelsiinien, marjojen ja inkiväärin yhdistelmä on taivaallinen. Tee vaikka kerralla isompi satsi ja nauti pitkin viikkoa🧡
Ainekset:
2 veriappelsiinia
1 dl pakastemarjoja (mansikoita, mustikoita, herukoita)
tuoretta inkivääriä (n. 1 cm pala)
1 dl manteli-/kaura- tai soijamaitoa
Ohje:
Lisää ainekset blenderiin ja sekoita sileäksi.

Calpe - viehättävä kaupunki Costa Blancan rannikolla Espanjassa
Calpen kaupunki tarjoaa upeita maisemia, herkullisia ravintoloita ja paljon nähtävää ja koettavaa. Täällä voit nauttia auringosta, uida kristallinkirkkaassa merivedessä tai lähteä vaeltamaan Penyal d'Ifacin korkealle kalliolle ihailemaan upeita näkymiä.

Calpe on pieni, mutta viehättävä kaupunki Costa Blancan rannikolla Espanjassa. Calpe sijaitsee vain noin tunnin automatkan päässä Alicantesta. Se on suosittu turistikohde ja tarjoaa runsaasti nähtävyyksiä ja aktiviteetteja. Calpen tunnetuin nähtävyys on Penyal d'Ifacin joka on näyttävä kalliomuodostelma. Se on myös kansallispuisto ja suosittu retkikohde, josta avautuu upeat näkymät ympäröiville alueille.
Calpe on myös suosittu paikka kokeilla erilaisia vesiaktiviteetteja, kuten sup-lautailua, vesijetteilyä ja snorklaamista, sillä sen merivesi on kristallinkirkasta. Calpessa voi kokeilla myös surffausta sään salliessa. Calpen lähistö tarjoaa myös monia muita aktiviteetteja, kuten golf-kenttiä, Terra Natura -teemapuiston ja Aqualandia -vesipuiston. Kaupunki on myös tunnettu ostos mahdollisuuksistaan, ja sen keskustassa on useita kauppoja ja markkinoita.


Ruokasuosituksia:
Calpe on myös tunnettu hyvistä ravintoloistaan, joissa voit nauttia paikallisista herkuista ja Espanjan keittiön makuelämyksistä. Calpen ravintolatarjonta on varsin monipuolista ja tarjoaa jotain jokaiselle. Kaupungissa on useita paikallisia ravintoloita, joissa voit maistella perinteisiä Espanjan ruokia, kuten paellaa, erilaisia tapaksia ja churroja. Sijaintinsa ansiosta, täällä voit nauttia myös tuoreista kalaruuista ja merenelävistä. Suosittelen ainakin maistamaan haudutettuja sinisimpukoita ja Puntillitas eli friteerattuja pikkumustekaloja. Söin todella maukkaat valkoviinissa haudutetut sinisimpukat Playa de la Fossa rannalla sijaitsevassa ravintolassa, Restaurante La Mar.
Rantabulevardilta löytyy myös paljon vaihtoehtoja nauttina pikkusuolaista, lounasta, illallista ja cocktaileja. Suosittelen kokeilemaan seuraavia paikkoja:
Semsabeach Sea & Lounge - Monipuolinen tarjonta kansainvälistä ruokaa, pikkupurtavaa ja cocktaileja. Plussaa kaunis sisustus. Ravintolassa järjestetään myös live-musiikkia.
La Casita Beach - Nauti upeista maisemista cocktailin kera. Listalta löytyy niin pikkupurtavaa kuin erilaisia huurteisia.
Essenza Restaurante & Pizza - Monipuolinen tarjonta välimerellistä ja italialaista ruokaa. Herkullinen pizza.
TANGO Restaurante & cocktails - Cocktail baari ja ravintola, josta löytyy monipuolisesti kansainvälistä ja välimerellistä ruokaa, pikkupurtavaa, sekä cocktaileja.
CAPRI RESTAURANT & BAR- Aivan rannan tuntumassa sijaitseva ravintola tarjoaa monipuolisesti perinteisiä tapaksia, mereneläviä, sekä paellaa. Ravintolassa voi herkutella myös ostereilla. Suosittelen varaamaan pöydän.
Kaiken kaikkiaan Calpe tarjoaa runsaasti mahdollisuuksia nauttia herkullisesta ruoasta ja viihtyisistä ravintolaympäristöistä, niin rannalla, kuin keskustassa. Suosittelen käymään useissa eri ravintoloissa ja maistamassa erilaisia ruokia, jotta voit saada täyden kokemuksen paikallisesta ruokakulttuurista.


Hotellisuositus:
sisältää affiliate linkin
Yövyimme Calpessa aivan rannan tuntumassa. Gran Hotel Sol y Mar - Adults Experience: Tämä hotelli sijaitsee Playa del Arenal-Bol rannalla, josta on upeat näkymät merelle ja Penon de Ifach kalliolle. Hotellissa on uima-allas, kuntosali ja Spa osasto. Aamupala buffet oli runsas, ja hotellin ravintolamaailmassa oli varaa valita. Suosittelen lämpimästi hotellia.


Calpe on loistava paikka viettää lomaa ja se tarjoaa jotain jokaiselle jotakin. Se on erityisen suosittu perheiden keskuudessa, sillä siellä on runsaasti tekemistä kaikenikäisille. Jos olet suunnitelemassa matkaa Espanjaan, Calpe on ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka.
Teeren valmistus ja herkulliset lisukkeet
Teeri saa kaverikseen herkullisen sauterneskastikkeen, puikulamuusia, makeaa porkkanapyrettä, karhunvadelmia ja viinisuolaheinää. Teeren valmistus rangassa takaa herkullisen mehukkaan lopputuloksen.

Kypsennys rangassa:
- (Ukko)Teeren ranka
- Reilusti voita ja hieman öljyä paistamiseen. Suolaa ja pippuria. Mausteita kuten valkosipulia, timjamia, rosmariinia
Ohje:
- Kuumenna pannu öljyn kanssa ja lisää kuumalle pannulle teeri, voi sekä mausteet. Ruskista pinnat (max minuutti per puoli.)
- Aseta ruskistettu teeri uunivuoalle ja aseta lämpömittari rintafileen paksuimpaan kohtaan lähelle rankaa. Kaada voi ja mausteet teeren päälle.
- Kypsennä teeri mittarin kanssa uunissa 130-asteessa kunnes sen sisälämpötila 48
- Anna teeren levätä noin 10 minuuttia.
- Leikkaa rintafileet irti rangasta seuraten selkärankaa. (Voit ottaa rangan talteen ja tehdä siitä teeriliemen valmiiksi seuraavalle kerralle)
- Rintafileiden toinen puoli pitäisi olla ruskistettu ja toinen punertava. Lisää punertavalle puolelle. suolaa.
- Kuumenna pannu uudestaan ja lisää vielä hieman voita. Ruskista rintafileiden punertavia puolia max 30 sekuntia (jopa 10 sec riittää). Voit tehdä tämän ruskistusvaiheen kotona myös tehokkaalla toholla turvallisessa ympäristössä.
- Anna rintafileiden levätä vielä noin 5-10 minuuttia.
- (mikäli haluat jättää viimeisen ruskistusvaiheen väliin kypsennä teeri uunissa 55-asteiseksi ja tarjoile rintafileen irroituksen jälkeen.
Rustiikkinen puikulamuussi:
- 500 g puikulaperunoita
- 150 g voita
- Suolaa
Ohje:
- Kuori puikulat ja huuhtele kylmällä vedellä. Voit pilkkoa perunat myös nopeuttamaan kypsennysaikaa.
- Keitä perunat kypsäksi noin 15 minuuttia.
- Siivilöi vesi.
- Muussaa perunat perunansurvimella.
- Sekoita kuumien perunoiden joukkoon voi ja suola.
Porkkanapyre:
- 2 isoa porkkanaa
- 50 g ruskistettua voita
- Suolaa
Ohje:
- Kuori porkkanat ja leikkaa kiekoiksi.
- Keitä vedessä, kunnes kypsiä. Ota 1 dl keitinvettä talteen.
- Lisää voi kattilaan ja anna kiehua medium lämmöllä. Ota liedeltä pois kun voi alkaa ruskistumaan ja tuoksuu pähkinältä. Varo polttamasta.
- Sekoita kuumat porkkanat, voi ja lämmin keitinvesi tehosekoittimella silkkiseksi pyreeksi. Lisää tarvittaessa vettä ohjentamaan koostumusta. Mausta suolalla.

Teeriliemi:
- 1 teeren ranka
- 1 porkkana
- 1 sipuli
- 1 valkosipuli
- 10 katajanmarjaa
Ohje:
- Ruskista teeren ranka pannulla voissa kauttaaltaan. Voit myös halutettasi paahtaa rangan uunissa (175-astetta noin 30 min)
- Leikkaa sipulit ja porkkanat kuorineen pieniksi paloiksi. Käytä vaan puhtaita porkkanoita. Voit myös hyödyntää tässä porkkanapyreestä ylijäämät porkkanankuoret, mikäli ne ovat puhtaat. Ks ylös.
- Lisää kaikki ainekset isoon kattilaan (5l) ja kaada päälle vettä niin, että kaikki peittyttyvät reilusti.
- Keitä teerilientä ilman kantta medium lämmöllä noin 6-8 tuntia.
- Lientä tulisi jäädä kattilan pohjalle lopuksi noin litra.
Sauterneskastike:
- 1 l Teerilientä ks ylös.
- 2 dl suppilovahveroiden nestettä
- 50 g voita
- 1 tl balsamico etikkaa
- 1 rkl Sauternes hyytelöä (ks linkki)
- Suolaa
Ohje:
- Lisää teeriliemi ja sienineste kattilaan. Kietä kasaan, kunnes nesteesttä on jäljellä noin 1/3.
- Mausta kastike Sauterneshyytelöllä, baslamicoetikalla. Vatkaa vispilällä voi kuutioina joukkoon, kunnes kastikkeesta tulee kiiltävä. Mausta kastike lopuksi suolalla.
Paistetut suppilovahverot:
- 1 dl kuivattuja suppilovahveroita
- 25-50 g voita
- ½ rkl omenaviinietikkaa
- Suolaa
Ohje:
- Laita kuivatut suppilovahverot 2 dl kanssa vettä astiaan, kunnes sienet ovat pehmeät. Ota neste talteen kastiketta varten.
- Paista suppilovahverot voissa suolan kanssa rapeiksi.
- Mausta lopuksi omenaviinietikalla ja kiehauta.

Joulukuusi focaccia

Joulu ja vastaleivottu leipä. Kotitekoinen focaccia sopii niin arkeen, kuin juhlaan. Focaccian leipominen on myös hauskaa, sillä voit luoda erilaisia kuvioita taikinaan ennen paistamista. Joulukuusi focaccian pinnalle luodaan kuusen kuvio rosmariinista, kapriksista ja karpaloista.

Ainekset:
4 dl vettä
1 pkt (50 g) hiivaa
1 tl suolaa
9 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä
Pinnalle:
karpaloita
kapriksia
ruukku tuoretta rosmariinia
3/4 dl ekstra-neitsytoliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
Ohje:
- Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva veden joukkoon. Sekoita joukkoon suola ja lisää jauhot taikinaan. Alusta taikinaa ja lisää oliiviöljy loppuvaiheessa. Kohota taikina liinan alle peitetyssä kulhossa kaksinkertaiseksi.
- Voitele uunivuoka noin (20cm x 30 cm) oliiviöljyllä. Kumoa kohonnut taikina vuokaan ja valuta päälle oliiviöljy. Kohota taikinaa vielä noin tunti.
- Laita uuni lämpeämään 225 asteeseen. Painele kohonneen leivän pintaan sormilla kuoppia. Koristele focaccia rosmariinilla, kapriksilla ja karpaloilla. Ripottele pinnalle vielä sormisuola.
- Paista focacciaa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Kolmen ruokalajin menu - arkeen ja juhlaan
Kolmen ruokalajin menu saa inspiraationsa MasterChef keittiöstä.
Toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Miele Oy:n kanssa.
Kampasimpukka tartar appelsiini-soijakastikkeella
Kampasimpukka tartar appelsiini-soijakastikkeella. Herkullinen alkuruoka, joka saa inspiraationsa MasterChef kilpailun finaalista. Kampasimpukka saa kaverikseen avokadokreemiä sekä kastikkeen, jonka kiehautus sujuu nopeasti Mielen induktiolla.

Resepti:
Ainekset 4-6 hlö
8-12 kpl kampasimpukkaa
1 rkl sitruunan mehua
Ripaus suolaa ja pippuria
Kastike:
½ dl sokeria
2 dl appelsiinimehua
1 rkl soijakastiketta
½ dl miriniä
½ tl pala raastettua inkivääriä
Avokadokreemi:
1 kypsä avokado
1 rkl ranskankermaa
1 tl wasabia
½ limen mehu

Ohje:
- Leikkaa kampasimpukat kuutioiksi.
- Tee avokadokreemi blendaamalla ainekset tasaiseksi tehosekoittimessa. Mausta suolalla ja paseeraa siivilän läpi. Laita kreemi pursotinpussiin.
- Valmista kastike lisäämällä paistinpannulle sokeria, miriniä, soijaa, puristettu appelsiinin mehu, sekä raastettua inkivääriä. Kiehauta. Maista ja mausta tarvittaessa. Jäähdytä kastike.
- Kokoa annos asettamalla kampasimpukka kuutioita lautaselle. Pursota avokadokreemiä ja viimeistele annos kastikkeella.
Mustikkalohi

Masterchefissäkin ilahduttanut arkiruoka mustikkalohiresepti on nyt tehty uudestaan. Mustikkalohi tarjoillaan höyrytettyjen kasvisten ja nopean sitruunavoikastikkeen kanssa. Höyry pitää kasvikset mehukkaina, extra herkullisina ja säilyttää niiden vitamiinit paremmin mm. keittämisen sijaan. Tutustu Mielen höyryuuneihin Miele.fi
Höyryuunilla kokkaaminen on helppoa:
Mielen höyryuunia käyttäessä voit laittaa kasvikset kylmään uuniin ja uuni ilmoittaa, kun toivottu valmistusaika on saavutettu. Valmistusaika alkaa siitä, kun asetettu lämpötila on saavutettu. Voit myös laittaa höyryuuniin yhtä aikaa eri ruoka-aineita esim. juurekset, kalaa ja lihaa huomioiden niiden omat kypsymisajat. Sous-viden sijaan voit kypsentää mustikkalohen höyryssä ilman vakuumipussia. Lohi kypsyy matalassa höyryssä tasaisesti ja lohen valmistuttua voit nostaa lämpöä ja kypsentää kasvikset nopeasti höyryssä.
Mustikkalohi resepti
( 4 hlö)
Ainekset
400 g lohta
50 g mustikoita
suolaa
Ohje:
- Leikkaa lohet annospaloiksi. Lisää vakuumipussiin lohipalat, mustikat ja suola. Vakumoi tiiviiksi.
- Aseta sous vide 54-asteeseen. Kypsennä lohipalat Sous-videssä noin 30 minuuttia. Voit vaihtoehtoisesti kypsentää lohen 55-asteisessa höyryssä 25-28 minuuttia.
Höyrytetyt kasvikset:
Kasviksia kuten porkkanaa, kukkakaalia, parsakaalia
- Leikkaa kasvikset suupalan kokoisiksi.
- Höyrytä 100-asteessa noin 5-7 minuuttia.
Sitruunavoikastike:
Ainekset:
1 salottisipuli
1⁄2 dl valkoviiniä
1 sitruunamehua
225 g voita pieninä kuutioina suolaa
mustapippuria myllystä
Ohje:
- Hienonna salottisipuli. Mittaa kattilaan salottisipuli, viini ja sitruunamehu ja kiehauta.
- Keitä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut.
- Ota kattila pois liedeltä ja lisää pikkuhiljaa voinokareita kattilaan. Sekoita koko ajan vispilällä ja anna voin sulaa, ennen kuin lisäät seuraavan nokareen.
- Kun olet saanut kaiken voin lisättyä kastikkeeseen, mausta suolalla ja pippurilla ja siivilöi sattumat pois.

Beignet - maukkaat ranskalaiset munkit
MasterChefissäkin tuomarin ihastuttaneet munkit sopivat herkullisesti jälkiruokapöytään. Voit täyttää munkit tai pyöräyttää ne ihanassa maustesokerissa.
Mielen induktion temp controlilla voit asettaa levyn pysyvään lämpötilaan, jolloin friteerauksen hallinta sujuu paremmin. Lue lisää Miele.fi

Beignet:
(noin 8 kpl)
Ainekset:
- 115 g vettä
- 1 rkl (vanilja)sokeria
- 1 rkl voita
- 63 g vehnäjauhoja
- 2 kananmunaa
- Laita kattilaan vesi, sokeri ja voi. Kiehauta. Sekoita vehnäjauhot kuuman nesteen joukkoon ja vaivaa reippaasti noin minuutin verran, kunnes taikinasta muodostuu kiinteä pallo.
- Sekoita reippaasti vatkaten muna takinan joukkoon. Lisää vielä toinen ja muna ja sekoita tasaiseksi kiiltäväksi taikinaksi. Älä säikähdä kun taikina erottuu munan lisäämisen jälkeen; jatka vain vatkaamista.
- Laita öljy kuumenemaan leveään kattilaan (noin 175-astetta).
- Lisää ruokalusikallinen kerrallaan taikinaa kuuman öljyn joukkoon. Voit sivellä taikinapalloja kuumalla öljyllä tasaisemman lopputuloksen varmistamiseksi. Friteeraa munkkeja noin 8 minuuttia käännellen. Munkit ovat valmiita, kun ne eivät enää kohoa ja ovat rapeita kauttaaltaan. Tee sama lopulle taikinalle. Aseta valmiit munkit talouspaperin päälle jäähtymään.
- Pyörit munkit sokerissa.











