Aasialainen Reseptit

Thaimaalainen hot pot – dippaa lempiraaka-aineesi herkulliseen liemeen

Thaimaalainen hot pot

Thaimaalainen hot pot

Kaupallinen yhteistyö Spice Up! kanssa.

Vietä ihana hetki herkullisen höyryävän padan ääressä. Thai suki tai japanilaisittain shabu shabu on yksinkertaisesti thaimaalainen hot pot. Hot pot on nimensä mukaan kuuma pata tai kattila, jonka maukkaassa liemessä kypsennetään herkullisia raaka-aineita.

Ruokamuistoja Bangkokista.

Asuessani Thaimaassa thaimaalainen hot pot oli mulle viikonlopun herkkua. Kokoonnuimme ystävien kesken paikalliseen ravintolaan herkuttelemaan kuumaan liemeen dipattavia kasviksia, ohuita lihaviipaleita, juustoa ja kaikkea mitä voi vaan kuvitella. Jossain ravintoloissa oli jopa liukuhihna, josta sai valita mieleisensä täytteet kuuman liemen kaveriksi.

Mikään ei ole parempaa viileänä päivänä, kuin istua kiehuvan herkullisen liemen ääressä. Tuoreiden vihannesten, proteiinien ja nuudeleiden katseleminen kuumassa padassa niiden kypsennyksen aikana saa tuntemaan olon lämpimäksi ja mukavaksi.

Thaimaalainen hot pot

Thaimaalainen hot pot

Miten voin järjestää thaimaalaisen hot potin kotona?

Thaimaalaisen ruoan valmistuksessa on kyse neljän maun tasapainosta; mausteinen, hapan, makea ja suolainen. Tähän reseptiin löydät kaiken tarvitsemasi helposti tavallisesta ruokakaupasta. Herkullinen thaimaalaisen makumaailman liemi syntyy Spice Up!in Tom yam tahnasta. Tom yam keitto on yksi thaimaalaisen keittiön kuuluisimpia annoksia. Tässä reseptissä tom yam liemeen dippaillaan tuoreita kasviksia, kypsennetään nuudeleita ja haudutetaan proteiineja. Kokemuksen viimeistelee herkulliset dippikastikkeet, jotka tuovat uuden ulottuvuuden illallisen makumaailmaan. Löydät alhaalta kahden herkullisen dipin reseptit.

Spice Up! löytyy myös herkullisia valmiita kastikkeita kuten satay kastike, makea thai chilikastike tai hoisin kastike. Lisätietoa Spice Up! tuotteista.

Thaimaalainen hot pot

Thaimaalainen hot pot

Kypsennykseen et tarvitse aitoa hot pot kattilaa. Irtokeittolevy ja tavallinen kattila käy. Käytimme vaihtoehtoisesti laadukasta uunipataa ruokailun aikana. Mikäli kotoa löytyy fondue pata, toimii se tässä loistavasti. Hot pot on myös helppo järjestää, sillä pystyt esivalmistelemaan kaikki etukäteen ennen kuin vieraat saapuvat. Viipaloi kaikki kasvikset valmiiksi, sekoita dipit ja valmista liemi etukäteen. 

TOP 5 thaimaalainen hot pot vinkit:

  1. Mausta liemi lempi mausteillasi. Mitä jos lisäisit liemen joukkoon hieman sitruunaruohoa, galangalia, inkivääriä tai valkosipulia?
  2. Saat tehtyä hot potista helposti maidottoman, gluteenittoman tai vegaanisen. Kalakastikkeen voi korvata suolalla, soijalla tai ravintohiivalla.
  3. Herkullista kermaisuutta liemeen saat lisäämällä siihen Spice Up! kookoskermaa.
  4. Esivalmistele kaikki helposti etukäteen. Yön yli maustunut liemi voi olla jopa parempaa, kuin hetki ennen syömistä valmistettu. Itse kokkaaminen tapahtuu saman pöydän ääressä. Leikkaa kasvikset ja proteiinit valmiiksi säilytysrasioihin.
  5. Valmista erilaisia liemiä. Resepti on tehty tom yam keittoa muistuttavaan liemeen. Mitä jos kokeilisit seuraavalla kerralla käyttää liemen pohjalla thaimaalaista curry tahnaa? Löydät vaihtoehtoja Spice Upin! sivuilta.

Thaimaalainen hot pot

Thaimaalainen hot pot

thaimaalainen hot pot

Thaimaalainen hot pot resepti:

Ainekset:

  • 1 prk Spice Up! Tom yam tahnaa
  • 2-3 rkl Spice Up! Kalakastiketta
  • 5-10 kpl Spice Up! ryppylimetin lehtiä
  • 4 l kasvis- tai kanalientä
  • 1 limen mehu
  • miniluumutomaatteja
  • herkkusieniä
  • (lisää tulisuutta Spice Up! chilitahnoilla)

Dippailuun:

  • herkkusieniä tai muita sieniä
  • parsakaalia tai parsaa
  • pak choita
  • maissia
  • Spice Up! riisinuudeleita tai täysjyvänuudeleita
  • tofua
  • ohuita lihaviipaleita kuten possunkylkeä, nautaa
  • Katkarapuja tai muita mereneläviä

Dipit:

Hapan ja tulinen dippi:

1 tl Spice Up!  inkivääritahnaa
1 rkl Spice Up! sriracha
1 rkl Spice Up! tamariditahnaa

Nuoc cham:

2 rkl Spice Up! kalakastiketta
1 rkl limen mehua
1 chili
ripaus suolaa ja sokeria

  1. Sekoita ainekset sekaisin dippikastikkeeksi

Ohje:

  1. Aloita hot potin valmistelu dippailu liemestä. Kuullota Spice Up! Tom Yam -tahnaa kevyesti öljyssä tai voissa, kunnes tahna tuoksuu voimakkaasti. Lisää joukkoon kasvis- tai kanaliemi, ryppylimetinlehdet ja anna kiehua hetken. Lisää lopuksi herkkusienet ja miniluumutomaatit. Keitä lientä vähintään 15-minuutia.Voit tehdä liemen myös edellisenä päivänä ja antaa maustua sen yön yli.

  2. Esivalmistele täytteet. Leikkaa kasvikset suupalan kokoisiksi. Viipaloi lihat veitsellä ohueksi, leikkaa tofu kuutioiksi.

  3. Voit tarjota liemen kattilassa tai padassa jossa jokainen saa kypsentää omia herkkupalojaan. Tarjoa dipattavien lisäksi myös maustekastikkeita

Kokeile myös muita Kaakkois-Aasian reseptejä: Laksa curry resepti

Thaimaalainen hot pot