feta-parsapiirakka

Feta-parsapiirakka on herkullinen suolainen piirakka, joka koostuu rapeasta piirakkapohjasta ja mehevästä täytteestä. Piirakka maistuu parhaimmalta hieman jäähtyneenä, jolloin täyte ehtii kiinteytyä. Voit myös valmistaa piirakan jo edellisenä päivänä, sillä se maistuu erinomaiselta myös kylmänä. Tarjoile feta-parsapiirakka raikkaan vihersalaatin kanssa kevyenä lounaana tai osana brunssia.
Resepti
Ainekset
Feta-parsapiirakka
150 g voita
3 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
0.5 dl kylmää vettä
täyte:
1 nippua vihreää parsaa
2 dl ranskankermaa
1 dl kuohukermaa
4 munaa
100 g juustoraastetta
200 g fetaa
suolaa, pippuria
Ohje:
1. Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi, sekoita taikina tasaiseksi ja painele leivinpaperilla peitetyn, irtopohjaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele taikinan pohjaa haarukalla. Laita pohja pakastimeen siksi ajaksi, kun valmistat täytteen.
3. Napsi tai leikkaa parsan kovat puiset kannat pois. Sekoita kermat ja munat keskenään ja murustele joukkoon feta. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vielä juusto. Kaada taikinapohjan päälle muna-kermaseos. Lisää pinnalle parsat. Kypsennä 220-asteisen uunin keskitasolla ensin 20 minuuttia, peitä piirakka kevyesti foliolla ja kypsennä edelleen noin 20 minuuttia.
4. Tarjoa piirakka haaleana. Halutessasi voit lisätä valmiin piirakan pinnalle ilmakuivattua kinkkua.
Kokeile myös lehtitaikinaan valmistettua parsapiirakkaa.

Pääsiäissuklaa - pääsiäisen makoisin naposteltava

Itse tehdyt suklaat ovat pääsiäisen makoisin naposteltava. Kauniin marmorin saat sekoittamalla vaaleaa ja tummaa suklaata sekaisin. Suklaiden puuhailu on kivaa tekemistä myös koko perheen kesken.
Voit maustaa suklaata myös täytetyillä suklaamunilla. Meidän lemppareita on mantelilla täytetyt munat, jotka tuovat ihanaa makua suklaan joukkoon.💛
Ainekset:
200 g maito- tai tummaa suklaata
100 g valkosuklaata
Kourallinen täytettyjä pääsiäismunia
Koristeluun pääsiäismunia, suklaapupuja, syötäviä kukkia
Ohje:
1. Leikkaa tumma/maitosuklaa ja valkosuklaa hienoksi. Laita pieneen kattilaan vettä ja anna kiehua. Sulata suklaat metallisissa kulhoissa kiehuvan kattilan yllä.
4. Kaada ensin tummempi suklaa leivinpaperin päälle. Kaada sen jälkeen valkosuklaa tummemman päälle. Vedä hammastikulla viivoja jolloin saat suklaaseen kuvion.
5. Koristele suklaat suklaamunilla ja suklaapupuilla. Anna jähmettyä huoneenlämmössä.

Bao bunit rapealla tofulla
Kaupallinen yhteistyö: Lambi - Bao bunit rapealla tofulla.
Nyt kokataan suussa rouskuvia bao buneja. Täytteeksi extra rapeaa tofua, mikä antaa buneille ihanan suutuntuman. Lisukkeeksi sopii rapeat kasvikset ja seesamimajoneesi. Tulisen ystävä voi lisätä chiliä. Reseptin saa helposti vegaaniseksi majoneesia muuttamalla.
Käytä talouspaperia kosteuden poistamiseen
Talouspaperi on loistava apu bao bunien valmistuksessa. Kun olet leikannut tofun paloiksi, voit asettaa ne Lambi Classic -talouspaperin päälle ja painella ylimääräisen kosteuden pois. Tämä auttaa tofua ruskistumaan paremmin paistaessa ja antaa sille rapean rakenteen. Muista myös kuivata kasvikset huolellisesti talouspaperilla ennen niiden lisäämistä bao bunien täytteeksi.
Käytämme Lambi Classic -talouspaperia, joka valmistettu 100 % luonnollisesta ja puhtaasta ensikuidusta, joten sitä on turvallista ja hygieenistä käyttää kosketuksessa ruoan kanssa. Lambi on lähtöisin vastuullisesti hoidetuista suomalaisista metsistä, jotka kasvavat enemmän kuin niitä käytetään. Lue lisää: https://www.metsagroup.com/


Kokeile erilaisia täytteitä
Bao bunit ovat loistava vaihtoehto aasialaiseen pikaruokaan, ja niiden täytteitä voi vaihdella mielen mukaan. Kokeile täytteitä, kuten kasviksia, erilaisia kastikkeita tai vaikkapa marinoitua lihaa tai kalaa. Voit myös lisätä bao bunien täytteeseen erilaisia mausteita, kuten chiliä tai inkivääriä, saadaksesi lisää makua ja potkua.
Kasvikset rapeutuvat jääkylmässä vedessä
Saat tuoreista kasviksista extra mehukkaat ja rapeat käyttämällä ne jääkylmässä vedessä ennen tarjoilua. Tämä toimii kikkana myös nahistuneille kasviksille, jolloin mm. nahistunut porkkana tai salaatti saa uuden elämän. Kuivaa kasvikset huolella talouspaperilla ennen tarjoilua.
Höyrytä bao bunit
Höyrytykseen kätevin on höyrytyskori, sillä siinä on kaksi kerrosta, jolloin sämpylät valmistuvat nopeammin. Myös höyrytyskattila käy yhtä hyvin. Mikäli kumpaakaan ei ole, lisää iso siivilä kiehuvan veden ylle kattilan päälle ja tähän vielä kattilan kansi päälle. Jos käytät pakastettuja buneja, voit pitää niiden pinnan kosteana märän talouspaperin avulla.


Bao Bunit rapealla tofulla
Ainekset:
12 kpl bao buneja
250 g tofua
½ dl maissi- tai riisijauhoja
2 dl rypsiöljyä paistamiseen
rapeita kasviksia esimerkiksi porkkanaa, retiisiä ja salaattia
Tofun marinadi:
2 rkl soijakastiketta
1 rkl vaahterasiirappia
Seesamimajoneesi:
1 dl majoneesia
1 rkl seesamiöljyä
1 rkl murskattuja paahdettuja seesaminsiemeniä
(suolaa, pippuria ja tarvittaessa ripaus etikkaa)
Tofun valmistus
Leikkaa tofu pieniksi kuutioiksi ja sekoita marinadin kanssa. Anna marinoitua vähintään 30 minuuttia. Kuivaa tofut marinoinnin jälkeen Lambi Classic -talouspaperilla. Pyörittele tofut maissi- tai riisijauhoissa, joka takaa maksimirapeuden.
Lämmitä öljy pannulla ja paista tofukuutioita noin 5-7 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita ja kullanruskeita. Nosta rapeat tofupalat talouspaperin päälle, jotta niistä irtoaa ylimääräinen rasva paperiin. Leikkaa kasvikset suupalan kokoisiksi ja käytä ne jääkylmässä vedessä. Kuivaa ne talouspaperin avulla.
Höyrytä bao bunit. Sekoita majoneesin ainekset. Kokoa bao bunit.

Kokeile muita herkullisia tofu reseptejä! Tofu bibimbap
Lohi ja smetana amuse bouche - herkulliset suupalat illanistuijaisiin

Lohi ja smetana amuse bouche - herkulliset suupalat illanistuijaisiin.
Ainekset:
Sipsejä (suola tai salt & vinegar)
100 g smetanaa
100 g kylmäsavulohta
merileväkaviaaria tai mätiä
tilliä
Ohje:
- Sekoita smetana lusikalla. Laita sekoitettu smetana pursotin pussiin.
- Kuutioi kylmäsavulohi.
- Pursota smetana sipsien päälle ja koristele sipsit kylmäsavulohikuutioilla & merileväkaviaarilla. Viimeistele tillillä

Thaimaalainen hot pot - dippaa lempiraaka-aineesi herkulliseen liemeen

Thaimaalainen hot pot
Kaupallinen yhteistyö Spice Up! kanssa.
Vietä ihana hetki herkullisen höyryävän padan ääressä. Thai suki tai japanilaisittain shabu shabu on yksinkertaisesti thaimaalainen hot pot. Hot pot on nimensä mukaan kuuma pata tai kattila, jonka maukkaassa liemessä kypsennetään herkullisia raaka-aineita.
Ruokamuistoja Bangkokista.
Asuessani Thaimaassa thaimaalainen hot pot oli mulle viikonlopun herkkua. Kokoonnuimme ystävien kesken paikalliseen ravintolaan herkuttelemaan kuumaan liemeen dipattavia kasviksia, ohuita lihaviipaleita, juustoa ja kaikkea mitä voi vaan kuvitella. Jossain ravintoloissa oli jopa liukuhihna, josta sai valita mieleisensä täytteet kuuman liemen kaveriksi.
Mikään ei ole parempaa viileänä päivänä, kuin istua kiehuvan herkullisen liemen ääressä. Tuoreiden vihannesten, proteiinien ja nuudeleiden katseleminen kuumassa padassa niiden kypsennyksen aikana saa tuntemaan olon lämpimäksi ja mukavaksi.


Miten voin järjestää thaimaalaisen hot potin kotona?
Thaimaalaisen ruoan valmistuksessa on kyse neljän maun tasapainosta; mausteinen, hapan, makea ja suolainen. Tähän reseptiin löydät kaiken tarvitsemasi helposti tavallisesta ruokakaupasta. Herkullinen thaimaalaisen makumaailman liemi syntyy Spice Up!in Tom yam tahnasta. Tom yam keitto on yksi thaimaalaisen keittiön kuuluisimpia annoksia. Tässä reseptissä tom yam liemeen dippaillaan tuoreita kasviksia, kypsennetään nuudeleita ja haudutetaan proteiineja. Kokemuksen viimeistelee herkulliset dippikastikkeet, jotka tuovat uuden ulottuvuuden illallisen makumaailmaan. Löydät alhaalta kahden herkullisen dipin reseptit.
Spice Up! löytyy myös herkullisia valmiita kastikkeita kuten satay kastike, makea thai chilikastike tai hoisin kastike. Lisätietoa Spice Up! tuotteista.


Kypsennykseen et tarvitse aitoa hot pot kattilaa. Irtokeittolevy ja tavallinen kattila käy. Käytimme vaihtoehtoisesti laadukasta uunipataa ruokailun aikana. Mikäli kotoa löytyy fondue pata, toimii se tässä loistavasti. Hot pot on myös helppo järjestää, sillä pystyt esivalmistelemaan kaikki etukäteen ennen kuin vieraat saapuvat. Viipaloi kaikki kasvikset valmiiksi, sekoita dipit ja valmista liemi etukäteen.
TOP 5 thaimaalainen hot pot vinkit:
- Mausta liemi lempi mausteillasi. Mitä jos lisäisit liemen joukkoon hieman sitruunaruohoa, galangalia, inkivääriä tai valkosipulia?
- Saat tehtyä hot potista helposti maidottoman, gluteenittoman tai vegaanisen. Kalakastikkeen voi korvata suolalla, soijalla tai ravintohiivalla.
- Herkullista kermaisuutta liemeen saat lisäämällä siihen Spice Up! kookoskermaa.
- Esivalmistele kaikki helposti etukäteen. Yön yli maustunut liemi voi olla jopa parempaa, kuin hetki ennen syömistä valmistettu. Itse kokkaaminen tapahtuu saman pöydän ääressä. Leikkaa kasvikset ja proteiinit valmiiksi säilytysrasioihin.
- Valmista erilaisia liemiä. Resepti on tehty tom yam keittoa muistuttavaan liemeen. Mitä jos kokeilisit seuraavalla kerralla käyttää liemen pohjalla thaimaalaista curry tahnaa? Löydät vaihtoehtoja Spice Upin! sivuilta.



Thaimaalainen hot pot resepti:
Ainekset:
- 1 prk Spice Up! Tom yam tahnaa
- 2-3 rkl Spice Up! Kalakastiketta
- 5-10 kpl Spice Up! ryppylimetin lehtiä
- 4 l kasvis- tai kanalientä
- 1 limen mehu
- miniluumutomaatteja
- herkkusieniä
- (lisää tulisuutta Spice Up! chilitahnoilla)
Dippailuun:
- herkkusieniä tai muita sieniä
- parsakaalia tai parsaa
- pak choita
- maissia
- Spice Up! riisinuudeleita tai täysjyvänuudeleita
- tofua
- ohuita lihaviipaleita kuten possunkylkeä, nautaa
- Katkarapuja tai muita mereneläviä
Dipit:
Hapan ja tulinen dippi:
1 tl Spice Up! inkivääritahnaa
1 rkl Spice Up! sriracha
1 rkl Spice Up! tamariditahnaa
Nuoc cham:
2 rkl Spice Up! kalakastiketta
1 rkl limen mehua
1 chili
ripaus suolaa ja sokeria
- Sekoita ainekset sekaisin dippikastikkeeksi
Ohje:
-
Aloita hot potin valmistelu dippailu liemestä. Kuullota Spice Up! Tom Yam -tahnaa kevyesti öljyssä tai voissa, kunnes tahna tuoksuu voimakkaasti. Lisää joukkoon kasvis- tai kanaliemi, ryppylimetinlehdet ja anna kiehua hetken. Lisää lopuksi herkkusienet ja miniluumutomaatit. Keitä lientä vähintään 15-minuutia.Voit tehdä liemen myös edellisenä päivänä ja antaa maustua sen yön yli.
-
Esivalmistele täytteet. Leikkaa kasvikset suupalan kokoisiksi. Viipaloi lihat veitsellä ohueksi, leikkaa tofu kuutioiksi.
-
Voit tarjota liemen kattilassa tai padassa jossa jokainen saa kypsentää omia herkkupalojaan. Tarjoa dipattavien lisäksi myös maustekastikkeita
Kokeile myös muita Kaakkois-Aasian reseptejä: Laksa curry resepti

Caprese-piirakka

Caprese-piirakka: italialaisesta klassikko salaatista inspiroitunut suolainen herkku. Caprese-salaatti on yksi niistä klassisista italialaisista ruokalajeista, joka on erittäin suosittu ympäri maailmaa. Nyt caprese-salaatin ainekset päätyivät piirakan täytteeksi. Käyttämällä valmista lehtitaikinaa, valmistat maukkaan piirakan nopeasti isommallekin porukalle.
Caprese-piirakan valmistus on yksinkertaista ja vaivatonta, ja resepti on helppo soveltaa oman maun mukaan. Tomaatit ja mozzarella-juusto leikataan siivuiksi, ja ne asetetaan lehtitaikinan päälle. Caprese-piirakka paistetaan uunissa rapeaksi. Päälle lisätään lopuksi tuoretta basilikaa.
Kokeile myös meidän feta-parsapiirakkaa.


Caprese-piirakka resepti
Ainekset:
3 tomaattia
400 g mozzarellaa (3 palloa)
1 iso lehtitaikinalevy
1 dl pestoa
tuoretta basilikaa
1 rkl oliiviöljyä
siemeniä, kuten chian siemenet, auringonkukansiemenet jne.
Ohje:
- Sulata taikinalevy pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli se hieman isommaksi ja nosta leivinpaperin päälle matalalle uunipellille. Pistele pohja haarukalla ja leikkaa taikinaan reunat niin, että veitsi ei osu pohjaan saakka. Laita uuni lämpiämään 220 asteeseen.
- Purista mozzarellasta reilusti nestettä pois, jotta piirakka ei kostu. Pilko mozzarellat ja tomaatit viipaleiksi. Laita piirakan pohjalle pestoa ja asettele tomaatit ja mozzarella vuorotellen pohjan päälle. Voitele taikinan reunat kananmunalla tai oliiviöljyllä ja ripottele reunoihin siemeniä.
- Paista caprese-piirakkaa uunin alaosassa noin 20-25 minuuttia. Viimeistele tuoreella basilikalla ja ripauksella mustapippuria. Voit halutessasi lorauttaa piirakan päälle balsamicoa.
Thaimaalainen Tom Yam - keitto
Tom Yam -keitto on yksi Thaimaan suosituimmista ruokalajeista. Thaimaalainen Tom Yam -keitto on erittäin aromaattinen keitto, joka on peräisin Thaimaan keski- ja itäosista. Tom Yam -keitto valmistetaan yhdistämällä erilaisia mausteita ja tuoreita yrttejä, kuten sitruunaruohoa, kaffirlimenlehtiä, inkivääriä, valkosipulia, limen mehua ja muita mausteita. Keittoon voidaan lisätä myös esimerkiksi katkarapuja, kanaa ja tofua. Me teimme keiton tällä kertaa tofulla.
Tom Yam -keitto on suosittu Thaimaassa ja sitä pidetään paikallisena herkkuna. Sitä tarjoillaan yleisesti lounaana tai illallisena, ja se voi olla joko pääruoka tai alkupala. Keitto on myös löytänyt suosiota ympäri maailmaa ja se on saatavilla monissa aasialaisissa ravintoloissa.
Thaimaalainen tom yam - keitto
Ainekset:
1 l vettä
50 g tom yam-tahnaa
200 ml kookosmaitoa tai - kermaa
1 kevätsipulinvarsi
1 rkl kuivattua sitruunaruohoa tai sitruunaruohotahnaa
10-12 kpl kuivattuja ryppylimetin lehtiä
Peukalon kokoinen palanen tuoretta inkivääriä
3 tomaattia
3 valkosipulin kynttä
200 g tuoreita herkkusieniä
1-2 limen mehu
2-3 rkl kalakastiketta
Tuoretta chiliä maun mukaan
Tuoretta korianteria
lisäksi:
tofua, jättikatkaravun pyrstöjä tai kanaa
Ohje:
- Hienonna valkosipulinkynnet ja kevätsipuli, pilko tomaatit ja herkkusienet paloiksi. Viipaloi inkivääri. Lisää kattilaan tilkka öljyä ja kuullota kevätsipuleita muutaman minuutin ajan. Laita kattilaan hienonnettu kevätsipuli, valkosipuli, inkivääri, sitruunaruohotahna, ryppylimetin lehdet ja Tom Yam -tahna. Kuullota hetki.
- Lisää vesi, herkkusienet ja tomaatit ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Lisää tässä vaiheessa haluamasi proteiini. Mausta kalakastikkeella ja limen mehulla. Lisää kookosmaito. Maista ja mausta lisää tarvittaessa kalakastikkeella ja limen mehulla.
- Koristele lopuksi thaimaalainen tom yam -keitto korianterisilpulla. Tarjoile tom yam -keitto höyryävän jasmiiniriisin kera.
Jos haluat tom yam -keittoosi tulisuutta, lisää joukkoon tuoretta chiliä tai chilikastiketta.

Kokeile myös: Merenelävä tom yam
Sultsinat - Mummon resepti Pohjois-Karjalasta

Perinteiset Pohjois-Karjalaiset sultsinat ovat meidän lapsuuden ruokamuisto.
Ohut ruiskuori kypsennetään suoraan keittolevyn päällä ja toinen puoli viimeistellään voisulalla. Täytteeksi tulee riisipuuroa tai mannapuuroa. Voi kuulemma laittaa myös perunamuusia. Riisipuuro pitää tietysti levittää ns. kuivalle puolelle (ei sille missä on sitä voita) ja paistossa rapeutunut kuori pehmenee puuron ansiosta. Sultsina kääritään rullalle ja eikun suuta kohti.


Sultsinat:
Sultsinataikina:
1 l kylmää vettä
1 rkl suolaa
½ dl öljyä
½ kg vehnäjauhoja
1 kg ruisjauhoja
Voiteluun:
- 100 g voita
- 1 rkl maitoa
- Sekoita taikinan ainekset käsin. Taikinaa ei saa vaivata vaan sekoitetaan ainekset vaan sekaisin. Taikina kannattaa säilyttää kylmässä jolloin sitä on helpompi käsitellä. "Ajellaan pulikalla kuoriksi". Kaulitse kuoret ohueksi karjalanpiirakoiden tapaan, mutta vähän isompina.
- Paista kuoret ilman rasvaa, nopeasti ja molemmin puolin kuumalla puuhellan tai sähkölieden valurautaisella levyllä tai kuivalla valurautapannulla. Pinta tulee täplikkääksi.
- Sivele kuoren toinen puoli voimaitosulalla ja pinoa kuoret voidellut puolet vastakkain. Pidä kuoret lämpiminä.
- Kokoa sultsinat. Levitä voitelemattomalle puolelle täyte. Taita kuoren reunat täytteen päälle ja vielä kerran kahtia. Täytteenä käytetään manna-, riisi-, hirssi tai ohrapuuroa.
Lisää reseptejä Tästä linkistä
Laksa curry - malesialainen nuudelikeitto

*kaupallinen yhteistyö Spice Up! kanssa
Laksa curry – malesialainen mausteinen kookosnuudelikeitto! Laksa on Malesiasta peräisin oleva mausteinen nuudelikeitto, jota löytyy myös muista Kaakkois-Aasian maakunnista, kuten Singaporesta ja Indonesiasta.
Laksa curryssa on uskomattoman rikas, tuoksuva ja monivivahteinen liemi. Laksa Curry tarjoillaan riisiinuudeleiden ja uunissa paahdetun tofun kera. Annoksen viimeistelee Spice Upin chilikastike, joka tarjoillaan aina lisukkeeksi, jotta voit lisätä itse makua ja tulisuutta. Voit käyttää tässä reseptissä Spice Up! punaista tai keltaista currytahnaa.
Spice Up! tuotteisiin kuuluu aitoja ja korkealaatuisia aasialaisia maustekastikkeita, -tahnoja ja nuudeleita. Tuotteet on valmistettu mahdollisimman aidoilla resepteillä Aasiassa. Lue lisää tuotteista tästä linkistä.


Ainekset:
2 rkl Spice Up! keltaista tai punaista currytahnaa (+ öljyä kuullottamiseen)
1 rkl Spice Up! sitruunaruohotahnaa
1 tl curryjauhetta
1-2 prk Spice Up! kookosmaitoa 165 ml
1 rkl Spice Up! kalakastiketta
0,5 dl kasvislientä
1 lime
ituja
tuoretta korianteria (ja kevätsipulia)
tuoretta chiliä
1 rkl Spice Up! punaista chilitahnaa
Uunissa paahdettu tofu:
200 g tofua
1 rkl Spice Up! kalakastiketta
rypsiöljyä
Tarjoiluun:
1/2 pkt Spice Up! riisinuudelitikku
Ohje:
-
Aloita paahdetuista tofuista. Leikkaa tofu kuutioiksi ja mausta kalakastikkeella. Sekoita tofut kauttaaltaan öljyssä. Aseta pelti kylmään uuniin ja paahda tofukuutioita 200-asteessa uunissa noin 15-20 minuuttia.
-
Llisää kattilan pohjalle tilkka öljyä, currytahna, curryjauhe ja sitruunaruoho. Kuullota hetki, kunnes currytahna tuoksuu voimakkaasti.
-
Kaada joukkoon kasvisliemi ja kookosmaito. Keitä voimakkaasti noin 5 minuuttia.Keitä tässä välissä riisinuudelit.
-
Viimeistele laksa curry kalakastikkeella ja limen mehulla. Aseta kulhon pohjalle nuudelit. Kaada päälle laksa ja ripottele päälle paahdettuja tofuja. Viimeistele annos tuoreella korianterilla ja iduilla. Tarjoile laksa curry punaisen chilitahnan kera.

Kokeile myös! Tulinen riisinuudelikeitto
Altea- ihaile upeita maisemia ja sukella espanjalaiseen kulttuuriin

Altea on pieni, viehättävä kaupunki Espanjan Costa Blancan alueella. Se sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Benidormista ja tarjoaa upeat näkymät Välimerelle. Altea on kuuluisa valkoisista taloistaan, kapeista kujistaan, vanhasta kaupungistaan ja upeasta merinäköalasta. Kylä on suosittu matkailukohde, mutta säilyttänyt silti omaa ainutlaatuista tunnelmaansa.
Vanha kaupunki on Altean kylän sydän ja siellä voit kävellä kapeita kujia pitkin ja ihailla vanhoja taloja, kirkkoja ja linnoituksia. Altean vanhakaupunki on myös erinomainen paikka ostoksille, sillä sieltä löytyy paljon käsitöitä ja paikallisia tuotteita. Alteassa on useita museoita ja taidegallerioita, jotka tarjoavat kiinnostavaa nähtävää. Vanhassa kaupungissa on myös monia pieniä putiikkeja ja ravintoloita, joissa voi nauttia espanjalaisista herkuista.


Ravintolat:
Nyt ravintoloihin. Alteassa on paljon hyviä ravintoloita, jotka tarjoavat paikallisia herkkuja. Tässä muutama ravintolasuositus:
- Restaurante De Claudia: Tämä ravintola sijaitsee vanhankaupungin yläosassa, ja sieltä on upeat näköalat merelle. Ravintolan erikoisuus on paellat ja muut merenelävät, jotka ovat erinomaisia. Tilasimme alkuruoaksi Mintxos, joka oli paikallinen paistettu taikinatasku, jonka sisällä oli makkaraa mountain sausage tai sobrasada. Pääruuaksi tilasimme riisiannoksenankalla, sienillä ja foie gras:lla.
- La Costera del Mar: Tämä ravintola sijaitsee Altean rannan tuntumassa ja tarjoaa upeat näkymät merelle. Ravintolassa on moderni ilmapiiri, mutta perinteinen espanjalainen ruoka on silti ravintolan ydin. Heidän paellansa on erittäin suosittu ja siitä puhutaan hyvää ympäri kaupunkia.
-
Bistro Shabby Chíc: Tämä ravintola sijaitsee Altean vanhassa kaupungissa, ja sieltä löytyy laaja valikoima paikallisia ja fuusio herkkuja. Kokeile ostereita.
-
Restaurante La Maja de Altea: Välimerellinen ja ranskalainen keittiö. Aivan rannan tuntumassa sijaitseva ravintola tarjoaa moderneja espanjalaisia ruokia.
Vaikka perinteinen espanjalainen ruoka onkin Alteassa erinomaista, löytyy alueelta myös moderneja ravintoloita, joissa tarjotaan luovia ja innovatiivisia ruokalajeja.
Ruokailukokemus Alteassa ei rajoitu ainoastaan ravintoloihin, sillä kylässä järjestetään usein myös paikallisia markkinoita, joilta löytyy tuoreita hedelmiä, vihanneksia, leipiä ja muita paikallisia herkkuja. Lisäksi Altean satama-alueella sijaitseva kalatori on erinomainen paikka ostaa tuoreita mereneläviä


Altean rannat ovat myös upeita, ja merivesi on kirkasta ja turkoosia. Ranta on suhteellisen pieni, mutta se on hyvin hoidettu ja sieltä löytyy useita suihkuja, pukuhuoneita ja aurinkotuoleja. Rannan tuntumassa on myös useita ravintoloita ja baareja, joissa voi nauttia virkistäviä juomia ja herkullisia ruokia. Käy myös tutustumassa satamaan.
Tutustu lähialueisiin
Altean ympäristössä on paljon upeita paikkoja, joita kannattaa käydä tutustumassa. Esimerkiksi Guadalest on pieni kaupunki noin 30 kilometrin päässä Alteasta, joka on tunnettu upeasta linnoituksestaan ja henkeäsalpaavista maisemistaan.
Jos etsit paikkaa, jossa voit rentoutua ja nauttia kauniista maisemista, Altea on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Kaupungin tunnelma on rauhallinen ja se tarjoaa hyvän vastapainon Benidormin vilkkaalle kaupunkielämälle. Olipa sitten kiinnostunut kulttuurista, ruoasta, rannasta tai ulkoilmasta, Alteasta löytyy varmasti jotain jokaiselle matkailijalle.
Toivon, että tämä blogipostaus auttoi sinua löytämään uusia ideoita ja vinkkejä Alteaan liittyen. Jos olet jo vieraillut Alteassa, jaa mielellään kokemuksiasi ja suosituksia kommenttiosiossa tai meidän Instagramissa @foodbytwinss .



