Välimeren uunilohi
Arkiruokakalenteri luukku 1 - Välimeren uunilohi
Tämä välimeren uunilohi on helppo ja maukas arkiruoka, joka valmistuu yhdellä uunivuoalla. Mehukas lohifilee, uunissa pehmenneet tomaatit, fetajuusto ja aromaattiset yrtit tekevät tästä lohireseptistä raikkaan ja ravitsevan vaihtoehdon kiireiseen arkeen. Resepti sopii täydellisesti nopeaksi uunilohireseptiksi ja on helppo yhdistää esimerkiksi couscousin, pastan tai tuoreen leivän kanssa.
Resepti
Ainekset:
- 600–700 g lohifilettä
- 500 g kirsikkatomaatteja tai tavallisia tomaatteja lohkottuna
- 1 punasipuli viipaloituna
- 2 rkl kapriksia tai noin 10 oliivia viipaloituna
- 100 g fetajuustoa murustettuna
- 1 rkl kuivattuja välimeren yrttejä (oregano, timjami, basilika)
- 1–2 rkl oliiviöljyä
- 1–2 oksaa tuoretta rosmariinia tai timjamia
- suolaa ja pippuria maun mukaan
- 1 sitruuna viipaleina
Ohje:
- Lämmitä uuni 200 °C:seen.
- Aseta lohifilee uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
- Leivitä tomaatit, punasipuli, kaprikset/oliivit, yrtit, sitruunaviipaleet ja oliiviöljy lohen ympärille ja päälle.
- Murustele feta tasaisesti. Mausta suolalla, pippurilla
- Paista uunissa 20–25 min, kunnes lohi on juuri ja juuri kypsää ja tomaatit pehmeitä.
- Tarjoile sellaisenaan tai esimerkiksi couscousin, pastan tai tuoreen leivän kanssa.
Katso lisää herkullisia arkireseptejä tästä linkistä
Yritys – etsitkö yhteistyökumppania?
Palvelemme yritysasiakkaita https://www.twinsmedia.fi puolella.
Sinisimpukat valkoviinissä, ranskalaiset ja itse tehty aioli

Tämä klassikkoannos on helppo valmistaa kotona ja vie makumatkalle Belgian rannikkokaupunkeihin, jossa maistoimme sitä ensimmäisen kerran. Mehevät sinisimpukat valkoviinissä, rapeat ranskalaiset ja täyteläinen itse tehty aioli muodostavat täydellisen kolminaisuuden. Katso reseptivideo tästä linkistä.
Resepti
Ainekset
(2–3 annosta)
Sinisimpukat
1 kg sinisimpukoita
100 g voita
2 dl valkoviiniä
1 shalottisipuli
2 valkosipulinkynttä
1 ruukku kirveliä
suolaa
Aioli
1 luomu kananmuna
1 tl dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi
1 tl valkoviinietikkaa
2,5 dl mietoa oliiviöljyä
Lisäksi:
200 g pakasteranskalaisia
suolaa
Ohje:
- Huuhtele sinisimpukat kylmällä vedellä, poista hiekat ja parrat sekä rikkinäiset tai avautuneet simpukat. Hienonna shalottisipuli ja valkosipuli. Kuumenna voi korkeareunaisessa pannussa ja ruskista hetki. Kuullota sipulit pari minuuttia. Lisää valkoviini, nosta lämpöä ja lisää simpukat ja kirveli. Peitä kansi ja kypsennä 2–3 minuuttia, kunnes simpukat avautuvat. Mausta suolalla.
- Kypsennä ranskalaiset airfryerissa 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes ne ovat rapeita. Mausta suolalla.
- Lisää kananmuna, dijon-sinappi, valkosipuli ja valkoviinietikka kapeaan, korkeaan astiaan. Käynnistä sauvasekoitin astian pohjassa ja nosta hitaasti ylös, jotta aioli emulgoituu. Tarjoile simpukat valkoviiniliemineen yhdessä ranskalaisten ja itse tehdyn aiolin kanssa.

Tutustu koko reseptivalikoimaamme ja löydä uudet suosikkisi.
Drinkkivinkki pikkujoulukauteen - Spicy Jalapeño Sour

Etsitkö näyttävää ja hieman tulista pikkujouludrinkkiä? Spicy Jalapeño Sour on raikas, sopivan mausteinen ja helppo valmistaa. Jalapeño tuo juomaan ihanan potkun, ja resepti toimii erinomaisesti myös alkoholittomana mocktailina. Täydellinen valinta pikkujouluihin, illanviettoihin ja juhlakauteen.
Katso drinkin valmistus video tästä linkistä.
Kokeile juhlakauteen myös tähtianiksella maustettua juhlajuomaa
Resepti
(1 annos)
4 cl limen mehu
4 cl sokerisiirappia
1 valkuainen
1 jalapeno viipaleina
2 cl contreau tai alkoholiton spirit esim Seedlip
jäitä
Tarjoiluun:
limen viipale
1 rkl Tajín-maustetta
jäitä
1. Lisää shakeriin limen mehu, sokerisiirappi, valkuainen, jalapeño ja halutessasi Cointreau/Seedlip.
2. Kuivaa shake ilman jäitä ensin n. 10 sekuntia, jotta valkuainen vaahtoutuu.
3. Lisää shakeriin jäitä ja ravista voimakkaasti.
4. Hiero limeviipale lasin reunaan ja pyörittele reuna Tajínissa.
5. Siivilöi juoma koristeltuun lasiin jossa jäitä.
Joulupuuro paahdetulla valkosuklaalla ja puolukoilla
Voisiko tänä jouluna aamupalapöydästä löytyä joulupuuro paahdetulla valkosuklaalla?
Joulupuuro, mutta vähän paremmin.
Yksi parhaista tavoista tuoda uudenlaista syvyyttä joulupuuroon on käyttää paahdettua valkosuklaata. Valkosuklaan paahtaminen on yksinkertainen tekniikka, joka muuttaa suklaan luonnetta yllättävän paljon. Matalassa lämmössä suklaan maitosokerit karamellisoituvat ja sen rakenne muuttuu pehmeästi toffeemaiseksi. Lopputuloksena syntyy maku, jossa on kinuskisia, pähkinäisiä ja paahteisia vivahteita. Tämä makumaailma yhdistyy upeasti riisipuuron lempeyteen ja tekee tutusta jouluherkusta huomattavasti syvemmän ja kiinnostavamman.
Resepti:
Paahdettu valkosuklaa:
n. 145 g valkosuklaata
Paahdetun valkosuklaan tekemiseen et tarvitse muuta kuin tavallisen uunin ja laadukasta valkosuklaata. Näin onnistut:
-
Pilko valkosuklaa ja levitä se leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi.
-
Paahda 150-asteisessa uunissa noin 10–12 minuuttia. Suklaa on valmis, kun se saa kauniin kullanruskean sävyn.
-
Anna suklaan jäähtyä täysin.
-
Kun se on kovettunut, rouhi suklaa veitsellä muruksi.
Paahdettu valkosuklaa säilyy ilmatiiviissä rasiassa useita päiviä, joten voit valmistaa sitä kerralla suuremman määrän ja käyttää esimerkiksi puuron, pannukakkujen tai jogurtin päällä.
Näin kokoat ylellisen joulupuuron
-
Lämmitä valmis riisipuuro tai keitä se perinteiseen tapaan.
-
Lusikoi puuro tarjoilukulhoihin.
-
Lisää päälle reilu kerros paahdettua valkosuklaarouhetta.
-
Viimeistele annos puolukoilla, jotka tuovat puuroon raikasta hapokkuutta ja tasapainottavat suklaan täyteläisyyttä.
Tämä joulupuuro on yksinkertainen valmistaa, mutta sen maku on kaikkea muuta kuin arkinen. Paahdetun valkosuklaan syvyys, riisipuuron pehmeys ja puolukoiden raikkaus muodostavat yhdistelmän, joka jää mieleen ja nousee helposti joulun ajan suosikiksi.

Hei yritys, haluatko tehdä yhteistyötä? Palvelemme yritysasiakkaita twinsmedian puolella.
Kylmäsavulohimoussekakku
Kylmäsavulohimoussekakku on meidän perheen ehdoton jouluherkku - klassikko, jota ilman joulupöytä tuntuisi suorastaan vajaalta. Tämä kermaisen kuohkea ja täyteläisen klassikko on kulkenut mukana jo vuosikymmenten ajan, sillä äitini valmistaa sen joka ikinen joulu samalla reseptillä. Resepti juontaa juurensa aina 80-luvun Pirkka-lehdestä saakka, ja on siitä lähtien ollut varma hitti niin perheen kuin vieraidenkin keskuudessa. Nauti sellaisenaan tai esimerkiksi karjalanpiirakoiden tai saaristolaisleivän kaverina.
Katso kylmäsavulohimoussekakku reseptivideo tästä linkistä
Resepti
1,5 l vetoinen silikonivuoka
Ainekset
•8 liivatelehteä
•2 rkl vettä
•1 iso suolakurkku (myrttinen)
•noin 150 g graavi- tai kylmäsavulohta
•200 g kermaviiliä
•200 g ranskankermaa
•ripaus sokeria, suolaa ja mustapippuria
•2–3 rkl silputtua tilliä
•2 dl kuohukermaa
Ohje:
- Vatkaa kuohukerma vaahdoksi
- Kuutioi herkku/suolakurkut ja lohi.
- Sekoita keskenään kermaviili, ranskankerma, kurkut, lohi, sokeri ja tilli.
- Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Sekoita pieneen kuumaan vesitilkkaan. Vatkaa liivate neste lohimassan joukkoon. Kääntele lopuksi vatkattu kermavaahto seokseen. Kaada seos kylmällä vedellä huuhdeltuun rengasvuokaan.
- Hyydytä jääkaapissa vähintään 8 tuntia tai yön yli.
- Kumoa kylmäsavulohimoussekakku tarjoiluastialle upottamalla vuoka 10–15 sekunniksi lämpimään veteen.
Jos pidit reseptistä, kokeile kylmäsavulohimoussella täytettyjä suolaisia piirakoita.

Yritys, etsitkö yhteistyökumppania? Palvelemme yritysasiakkaita Twinsmedian puolella.
Peuran fileetä, mustaherukkakastiketta ja palsternakkapyreetä
Peuran fileetä, mustaherukkakastiketta ja palsternakkapyreetä
Joulupöydän ei tarvitse olla raskas ollakseen juhlava. Peuran filee on kevyt, aromikas ja hurmaavan hienostunut vaihtoehto perinteiselle joulupaistille. Yhdistettynä mustaherukasta valmistettuun intensiiviseen kastikkeeseen ja paahdettuun silkkiseen palsternakkapyreeseen syntyy kokonaisuus, joka on yhtä aikaa moderni ja perinteikäs. Tämä on ruoka, joka hurmaa vieraat ja jonka äärellä on lupa hiljentyä hetkeksi.
Mehevä ja elegantti pääraaka-aine, joka ansaitsee arvoisensa käsittelyn.
Vinkit peuran paistoon:
Älä pelkää jättää lihaa sisältä punertavaksi — medium on peuran paras ystävä.
Kuumenna pannu kunnolla ennen ruskistusta; kauniin paistopinnan alla on mehevin liha.
Lepuuta foliossa – riittävän pitkä vetäytymisaika tekee fileestä suussasulavan.
Resepti
Peuran filee
- 1 kpl peuran file (500 g)
- suolaa ja mustapippuria
- 2 valkosipulinkynttä
- tuoretta timjamia (tai kuivattua)
- voita ja öljyä
Valmistus:
Puhdista file kalvoista. Mausta pinta suolalla ja pippurilla.
Kuumenna pannulla ja tilkka öljyä. Ruskista file kuumassa pannussa kauttaaltaan kauniin ruskeaksi.
Lisää pannulle voi, murskatut valkosipulit ja timjami. Sivele fileetä voilla.
Jos file on paksu, kypsennä sitä vielä 100–120-asteisessa uunissa, kunnes sisälämpö on noin 53–54 °C. Muista, että lämpö nousee foliossa vielä muutaman asteen.
Kääri file folioon ja anna levätä 10–15 minuuttia.
Leikkaa poikkisyin viipaleiksi ja lisää valunut lihasneste kastikkeen joukkoon.
Mustaherukkakastike
- 2 dl punaviiniä
- 2 dl mustaherukkatäysmehua
- 2 dl riistalientä
- ½ sipuli
- 1–2 timjamin tai rosmariinin oksaa
- Sokeria maun mukaan
- 75 g voita
- Suolaa, mustapippuria
- (punaviinietikkaa ja pala tummaa suklaata halutessasi maustamiseen)
Valmistus
Hienonna sipuli. Kuumenna iso kattila ja sulata pohjalle voi. Kuullota sipulia n. 5 min
Lisää punaviini ja mustaherukkatäysmehu. Keitä kovalla lämmöllä, kunnes nesteestä jäljellä noin puolet.
Lisää riistaliemi ja rosmariini. Keitä edelleen, kunnes nestettä jäljellä noin 3 dl.
Mausta, viimeistele voilla ja halutessasi punaviinietikalla ja suklaalla.
Palsternakkapyree
- 400 g palsternakkaa
- ½ rkl öljyä
- 2 dl kuohukermaa
- 50 g voita
- Suolaa
Valmistus
Kuori ja lohko palsternakat. Sekoita öljy palsternakkakuutioihin.
Paahda 200 °C uunissa noin 45 min.
Soseuta kuumana kerman ja voin kanssa sileäksi. Lisää tarvittaessa kermaa. Mausta suolalla.

Kokeile myös graavattua peuraa juhlapöytään.
Juustofondue uudeksi vuodeksi
Juustofondue uudeksi vuodeksi
Resepti ja kuva kirjasta Mökkiruokaa läpi vuoden Petra Väänänen, Satu Pajuriutta, Noora Väänänen
Juustofondue on täydellinen valinta uuden vuoden illanistujaisiin: sen ympärille on helppo kerääntyä vaihtamaan kuulumisia ja nauttimaan rennosta seurasta samalla, kun jokainen dippaa omat herkkunsa pehmeään juustoon. Fonduen ympärillä kuulumisia vaihtaen kuluu tunti jos toinenkin! Fondueen kastettavia syötäviä voi pilkkoa porukalla, jottei vain yhdelle tule keittiössä hiki.
Resepti
Ainekset
(4–6 hengelle)
- 350 g raastettua tai suikaloitua savustettua sulatejuustoa
- 1/2 sipuli
- 2½ dl olutta
- 1 rkl maissitärkkelystä
- 1/2 dl maitoa
- 1 tl sinappia (tai maun mukaan)
Tarjoiluun:
- hiivaleipäkuutioita
- nakkipaloja
- värikkäitä kasviksia kuten kukkakaalia, porkkanaa, paprikaa
- pieniä maustekurkkuja
Valmistus
Raasta sulatejuusto ohuiksi suikaleiksi. Hiero fonduepadan sisäpinta halkaistulla sipulilla, jotta juusto saa makua.
Kaada olut pataan ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää juustoraaste vähitellen sekoittaen, kunnes se sulaa tasaiseksi.
Sekoita maissitärkkelys maitoon ja kaada se kuumaan juustoseokseen. Sekoita, kunnes fondue sakenee.
Lisää sinappi tai muu lempimausteesi maun mukaan.
Tarjoiluvinkki
Aseta tarjolle pieniä suupaloja, joita voi dipata fondueen: hiivaleipäkuutiot, nakit ja värikkäät kasvikset tekevät kokonaisuudesta juhlavan ja monipuolisen. Tämä fondue sopii täydellisesti rentoon uuden vuoden illanviettoon, jossa ruoka ja seurustelu yhdistyvät vaivattomasti, jokainen saa juuri sen, mitä itse haluaa dipata.
Kokeile myös tätä ihanaa leipäjuustopannua!
Appelsiini-mascarpone juustokakku
*postaus sisältää mainoslinkin

Tämä joulunmakuinen, ilman liivatetta valmistuva kakku hurmaa niin arjen herkkuna kuin juhlien näyttävänä jälkiruokana. Kuivatut appelsiiniviipaleet kruunaavat kakun kauniiksi - täydellinen valinta, kun etsit vaivatonta mutta vaikuttavaa joululeivonnaista.
Tämänkin herkun valmistus sujuu meiltä helposti ja nopeasti, sillä käytössä on meidän luottolaite - Bamix Swissline M200. Sveitsiläinen Bamix tunnetaan tinkimättömästä laadustaan ja siitä, että se tekee ruoanlaitosta aidosti vaivatonta.
Reseptissä käytetty:
✨ Prosessori: Hienontaa pähkinät, keksit, yrtit ja vihannekset muutamassa sekunnissa
✨ Vaahdotuslevy: Tekee täydellisen kermavaahdon hetkessä ilman roiskeita
Resepti:
Ainekset
Pohja:
150 g pipareita
50 g voita
Täyte:
2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
145 g valkosuklaata
1 appelsiinin raastettu kuori
Koriste:
2 appelsiinia, viipaloitu ja kuivattu (esim. uunissa )
Ohje:
- Murenna piparit Bamix-prosessorilla hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita murujen joukkoon tasaiseksi massaksi.Painele muruseos irtopohjavuoan (n. 20 cm) pohjalle tiiviisti. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään 30 minuutiksi.
- Sulata valkosuklaa varovasti vesihauteessa tai mikroaaltouunissa. Anna jäähtyä hieman.
- Laita mascarpone kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Vatkaa kerma Bamix-vaahdotuslevyllä pehmeäksi vaahdoksi. Kääntele kermavaahto varovasti mascarponen joukkoon tasaiseksi massaksi. Lisää valkosuklaa ja appelsiinin raastettu kuori. Sekoita pehmeäksi.
- Kaada täyte piparipohjan päälle ja tasoita pinta. Peitä ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.
- Kuivaa appelsiiniviipaleet uunissa miedolla lämmöllä (n. 80 °C). Asettele kuivatut appelsiiniviipaleet kakun päälle kauniisti.
Vinkki: Kerman voi vatkata hieman pehmeämmäksi kuin tavallisesti, sillä mascarpone tekee täytteestä valmiiksi jämäkkää.
Pukinkonttiin laatua etsiville kotikokeille: Bamix Swissline Foodbytwins

Viikunacarpaccio – raikas ja elegantti alkupala hetkessä

Viikunacarpaccio – raikas ja elegantti alkupala hetkessä
Viikunacarpaccio on täydellinen resepti tilanteisiin, joissa haluat loihtia kauniin, raikkaan ja näyttävän alkupalan muutamassa minuutissa. Ohueksi viipaloidut viikunat, rapea retiisi ja suolaiset juustot muodostavat tasapainoisen kokonaisuuden, joka toimii yhtä hyvin osana illallista, juustolautasta tai vaikka kuohuviinin kyljessä.
Tämä resepti on kevyt, helppo ja takuuvarmasti tekemisen arvoinen ja ennen kaikkea se näyttää siltä kuin olisit nähnyt vaivaa enemmänkin.
Resepti
Ainekset
(per annos)
- 1 viikuna per ruokailija
- 1 retiisi
- extra-neitsytoliiviöljyä
- 1 rkl parmesaaniviipaleita
- 1 rkl fetaa murustettuna
- 1 tl hienonnettua basilikaa
- mustapippuria
Ohje:
Viipaloi viikunat ohuiksi siivuiksi ja asettele ne lautaselle limittäin.
Viipaloi retiisi hyvin ohuiksi viipaleiksi ja lisää viikunoiden päälle.
Murustele päälle fetaa ja lastua parmesaania juustohöylällä.
Pirskota pinnalle oliiviöljyä, mustapippuria ja viimeistele hienonnetulla basilikalla.
Vinkki:
Tarjoa alkupalana tai osana juustolautasta. Lisää halutessasi muutama tippa balsamicosiirappia korostamaan makeutta.
Kokeile myös täytetyt viikunat juustolla
Täytetyt viikunat juustolla – elegantti uuden vuoden alkupala
Täytetyt viikunat - elegantti uuden vuoden alkupala
Jos uuden vuoden tarjoilupöytään haluaa jotain, mikä näyttää elegantilta mutta valmistuu alle viidessä minuutissa, tässä se on: täytetyt viikunat juustolla.
Ne ovat yksinkertaisuudessaan täydellisiä, mehukas, makea viikuna ja suolainen, täyteläinen juusto muodostavat klassikon, joka ei kaipaa uunia, pannua tai edes veistä muuta kuin pienen viillon tekemiseen. Tämä on juuri sitä ruokaa, jolla juhlistetaan uuden vuoden keveyttä ja nautintoa: helppoa, kaunista ja herkullista.
Tarjoile viikunat alkupalana, juustopöydässä tai samppanjan kanssa pienenä herkkuna ennen keskiyötä.
Resepti
Ainekset:
Tuoreita viikunoita (4–8 kpl)
pala suosikkijuustoasi , esim. sinihomejuustoa, brie’tä, vuohenjuustoa tai jopa manchegoa
Ohje:
Leikkaa viikunasta kanta pois ja tee päälle ristiviilto, niin että viikuna avautuu hieman.
Työnnä viiltoon pieni pala juustoa, noin teelusikallinen per viikuna.
Täytetyt viikunat juustolla – elegantti uuden vuoden alkupala
Katso myös herkullinen elegantti lohitartar dippi





