Klassinen mustikkajuustokakku
Yksinkertainen ja raikas mustikkajuustokakku on klassikko. Tämä resepti soveltuu niin arkeen kuin juhlaankin ja se on yksinkertainen valmistaa. Kakun voi tehdä myös etukäteen pakkaseen.
25cm vuoka / 10-12 hengelle
tarvitset:
Pohja:
- 70g kaurakeksejä
- 50g voita
Huom! Kakusta saa gluteenittoman käyttämällä pohjaan gluteenittomia kaurakeksejä.
Täyte:
- 2 prk (200g) vanilja tuorejuustoa
- 300g kreikkalaista jogurttia
- 6 liivatetta
- 1 dl mustikoita
- 2rkl sokeria
- 2dl vispikermaa
- 1tl vaniljasokeria
- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Sulata voi ja murskaa keksit muruksi. Sekoita voi keksien sekaan ja painele massa irtopohjavuoan pohjalle tasaiseksi kerrokseksi. Laita jääkaappiin.
- Laita liivatteet pehmenemään kylmään veteen. Vatkaa vispikerma vaahdoksi vaniljasokerin kanssa. Soseuta mustikat sokerin kera.
- Sekoita tuorejuusto ja kreikkalainen jogurtti keskenään. Lisää joukkoon soseutetut mustikat.
- Kiehauta tilkka (n. 1rkl) vettä mikrossa tai lidellä. Lisää liivate kuuman veden joukkoon ja anna jäähtyä noin 1 min ajan. Kaada liivateseos ohuena nauhana tuorejuustomassan joukkoon kokoajan sekoittaen.
- Lisää vispikerma kakkumassan joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada täyte vuokaan ja peitä vuoka kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa väh. puoli tuntia.
Mustikkakiille:
- 1dl mustikoita
- 1rkl vettä
- 2 liivatetta
- 1rkl sokeria
- Laita liivatteet pehemenemään kylmään veteen. Soseuta mustikat veden ja sokerin kanssa tasaiseksi. Kuumenna mustikkasose kattilassa liedellä ja lisää liivatteet soseen joukkoon. Anna jäähtyä ennen kuin laitat kiilteen kakun päälle.
- Anna kakun hyytyä vähintään 4 tuntia.
- Koristele kakku esimerkiksi marjoilla (pensasmustikoilla), yrteillä (sitruunamelissalla/mintulla) ja macaronsseilla.
Bangkok- 5 must try katuruokaa
Bangkok on katuruoan paratiisi. Kaupunki on täynnä erilaisia yömarkkinoita, paikallisia marketteja, sekä katuruoka-aukioita. Voit löytää katuruokakojuja on kaikkialta ympäri Bangkokia. Jos käväiset joskus Bangkokissa, suosittelen maistamaan ainakin näitä herkkuja katuruokakojuista:
1.Tom yam keitto. Tässä keitossa kulminoituu koko thaimaalaisen ruuan sielu. Se on tulista, hapanta, makeaa, suolaista. Se on koko kehoa ja sielua lämmittävä annos. Kokeile myös Tom Yam goong, versiota, mikä on tehty täysin katkaravuista.

2. Nuudeleita rapealla possun kyljellä tai ankalla. Kirkas liemi, missä on muutama esim. paksoin tai muun pinaatin/kaalin lehti, sekä päällä rapeaa possun kylkeä tai ankkaa. Tästä tuli yksi minun lemppariannoksista reissussa ja söin sitä useita kertoja mm. lounaaksi.

3. Kaikenlaiset vartaat. Thaimaasta löytyy paljon kojuja, missä myydään grillattavia vartaita. Vartaissa voi olla mitävain mustekalarenkaista lihapulliin. Jokaisella kojulla on myös yleensä oma kastikkeensa.

4. Rullajäätelö. Ensinnäkin sen tekemisen katsominen on hauskaa. Tekijät kataavat todella kylmälle pinnalle kermaseosta, josta ajan kanssa hakkaamalla ja sekoittamalla muodostuu täydellistä jäätelöä. Voit itse valita maun. Toinen kokeiltava jäätelövaihtoehto on kookosjäätelö. Superhyvää!

5. Makujäätee, bubble tea. Tämä ei ole niinkää ruokaa vaan juoma. Bangkokin matkaajan on ainakin kerran pakko testata jotain makujääteetä, soodaaa tai kahvia, sillä se on ihan parasta. Virkistävä juoma kuumana päivänä, parasta. Juomia myyviä kojuja löytyy ympäri Bangkokkia, joten et voi missata niitä. Oma lemppari oli vihreäomenajäätee. <3
Hyvää ruokamatkaa!
Vegaaninen mantelipaneroitu tofu
Ainekset:
- 1pkt maustamatonta tofua
- 1dl kaurakermaa
- 2dl korppujauhoja
- 1dl vehnäjauhoja
- 3rkl mantelilastuja
- 2tl savustettua paprikaa
- 1tl cayennepippuria
- 1tl oreganoa
- 1tl vakosipulijauhetta
- ripaus suolaa ja mustapippuria
- 1dl öljyä paistamiseen
Tee näin:
- Leikkaa tofuista tikkuja ja painele ne paperilla kuivaksi
- Jaa ainekset 3 eri lautasille niin että, vehnäjauho tulee omalle lautaselle, kaurakerma omalle ja korppujauhot, sekä murennetut mantelilastut omalle. Lisä jokaiseen lautaseen ripaus suolaa ja lisää loput mausteet korppujauhojen joukkon.
- Ala kastamaan tofutikkuja seuraavassa järjestyksessä 1.vehnäjauho 2. kaurakerma ja 3.korppujauhomanteliseos
- Paista paneroidut tikut kauniin kullanruskeiksi ja tarjoile mielidippisi kanssa.
Riimihirvi - raakakypsytetty hirvenliha
Riimihirvi on raakakypsennettyä hirvenlihaa, joka tekeytyy graavauksen tapaan. Riimihirvi on täydellinen herkku esimerkiksi joulupöytään. Me tarjoilemme sen yleensä tuorejuuston kanssa esimerkiksi patongin päältä. Pari vuorokautta kypsynyt hirvi saa pehmeän ja suussasulavan koostumuksen. Halutessasi voit kokeilla hieroa hirven pintaan myös omia mausteseoksia, kuten erilaisia pippureita. Resepti on myös erittäin helppo toteuttaa. Muista käyttää aina laadukasta riistalihaa ja voit kokeilla reseptiin myös esimerkiksi peuran lihaa.
Ainekset:
- 500 g hirven sisä- tai ulkofilettä
- 2 rkl suolaa
- pippuria
Ohje:
- Hiero hirven pintaan suola ja pippuri. Kääri tiukasti elmukelmuun ja pakasta.
- Anna hirven tekeytyä vähintään 48 tuntia pakastimessa.
- Tarjoiluvaiheessa leikkaa kohmeisesta hirvestä ohuita viipaleita.
- Voit myös halutessasi pastaa tarjoiluun pienen paistopinnan ennen leikkaamista (kuten kuvassa), mutta voit tarjoilla myös ilman paistopintaa.

Lisää riistareseptejä linkissä = /foodbytwins.com/riista/
Saaristolaisleivät graavatulla lohella - maidoton & gluteeniton
Nämä ihanat saaristolaisleivät ovat herkullinen lisä juhliin ja kahvipöytään. Graavilohi on monen joulupöydän perinteinen kalaruoka.
Tämä resepti sopii täydellisesti juhliin, koska se on sovellettu erikoisruokavalioisille. Graavilohen voi vaihtaa myös halutessaan kylmäsavuloheen.
maidoton & gluteeniton / aika: noin 20 min + (1-2 vrk)
Tarvitset:
- 500g gluteeniton saaristolaisleipä
- 1 purkki (n. 170g) merileväkaviaaria
- 150g kauratuorejuustoa
- 1 prk kaura fraiche
- 1/2 punasipuli
- 1 sitruunan mehu
- 1tl suolaa
- 1/2 tl sitruunapippuria
- nippu tuoretta tilliä
- 150g graavilohta tai itsegraavattua lohta:
- 300g lohifilettä
- 2rkl karkeaa merisuolaa
- 1rkl sokeria
- nippu tuoretta tilliä
Graavilohi:
- Huuhtele lohi ja poista tarvittaessa ruodot ja evät.
- Sekoita suola ja sokeri ja ripottele kalan pinnalle. Lisää hienonnettu tilli kalan päälle.
- Laita lohifilee lautaselle elmukelmuun ja anna graavautua jääkaapissa 1 - 2 vrk.
- Pyyhi kalan pinta. Leikkaa ohuiksi ja nahattomiksi viipaleiksi.
Ohje:
- Hienonna punasipuli ja tilli. Sekoita kaikki moussen ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa noin. 10 min.
- Leikkaa leivistä tasapaksuja noin. 2-3cm viipaleita. Paahda leipiä leivänpaahtimessa tai uunissa hetken. Puolita viipaleet. Pursota mousse leiville, koristele graavilohiruusukkeella, tillillä ja leväkaviaarilla.
Vegaaninen paistettu riisi -lime chili
Tuo arkiruokailuun vaihtelua tällä helpolla mausteisella riisiruoalla. Resepti on helppo ja sitä voi muunnella loputtomiin. Paistetun riisin voi tehä edellispäivän jämäriisistä ja aineksista mitä jääkaapista sattuu löytämään. Ruokaisuutta riisiin tuo soijasuikaleet, mutta niiden tilalla voi käyttää esimerkiksi, kananmunia, broileria tai katkarapuja.
Mitä hyvää soijassa on? Pieneen soijapapuun on pakattu paljon proteiinia (36 g/100 g) ja monipuolisesti ihmisen tarvitsemia aminohappoja. Siinä on muihin papuihin verrattuna enemmän rasvaa (18 g/100 g), mutta vähemmän hiilihydraatteja (16 g/ 100 g). Soija sisältää myös paljon vitamiineja, kivennäisaineita.
vegaaninen / 2-4 hengelle / aika: noin 15min / hinta: 1,5e/hlö
Tarvitset:
- 4dl kypsää jasmin-riisiä
- 250g soijasuikaleita
- 1 paprika
- 1 valkosipulin kynsi
- 1/2 tl kurkumaa
- kourallinen pinaatin lehtiä
- 2rkl soijakastiketta
- 1-2rkl shiracha cili-kastiketta
- 1rkl öljyä
- chilihiutaleita maun mukaan
- 1-2 limen mehu
- Halutessasi korianteria
Ohje:
- Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan.
- Hienonna valkosipuli ja leikkaa paprika pieniksi paloiksi. Lisää pannulle öljy, valkosipuli ja halutessasi chili hiutaleet. Kuullota noin 1 minuutin ajan. Laita pannulle paprikat ja soijasuikaleet ja paista hetken. Lisää joukkoon soijakastike ja schiracha ja sekoita.
- Lisää keitetty riisi pannulle ja paista kovalla lämmöllä noin. 5 min tai kunnes riisi on saanut väriä ja paistopintaa. Anna riisin ruskistua.
- Purista limen mehut joukkoon ja sekoita paistos hyvin. Lisää lopuksi vielä pinaatti ja halutessasi korianteri.
Paahdettu linssi-palsternakkakeitto + valkosipuliöljy
maidoton & gluteeniton / aika: noin 45min / 4-6 hengelle
- tarvitset:
- 2 isoa palsternakkaa n.700g
- 7 pientä jauhoista perunaa
- 1 keltasipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- loraus oliiviöljyä
- herbamare suolaa
- pippuria
- rosmariinin oksa
- 1tl kuivattua rosmariinia
- 1 dl punaisia linssejä
- 1 kasvisliemikuutio (luomu reformi, gluteeniton)
- 1L vettä
- 2-4dl soija/kaurakermaa
- Kuori ja leikkaa palsternakat paloiksi. Kuori ja puolita sipuli. Kuori valkosipulit. Laita kasvikset pellille öljyn, suolan, rosmariinin ja pippurin kanssa. Paahda uunissa 175 asteessa noin 30min.
- Kuori, pilko ja huuhtele perunat. Lisää 7dl vettä, kasvisliemikuuto ja perunat kattilaan. Keitä perunat kypsiksi.
- Lisää linssit ja 3 dl vettä perunoiden sekaan. Lisää paahdetut kasvikset sekaan ja keitä linssit kypsiksi.
- Lisää kerma joukkoon ja sekoita keitto sauvasekoittimella tasaiseksi. Lisää tarvittaessa vettä joukkoon, jos keitosta tulee liian sameaa.
- Maista ja mausta tarvittaessa.
- Tarjoile mausteöljyn kanssa
Valkosipuli rosmariini öljy
- Tarvitset:
- 1dl öljyä
- 1valkosipulin kynsi
- rosmariinin oksa
Tee näin:
- Jauha morttelissa valkosipulin kynsi, rosmariini ja öljy . Purkita.
Tarjoile keitto rapeaksi paahdetun leivän kera.
Salaattikulho kreikkalaisittain
Tämä ravitsevä ja täyttävä salaattikulho on täynnä makua ja väriä. Kuiturikas ja proteiinipitoinen kasvisruoka - mitä muuta enää tarvitseekaan. Kaiken kruunaa rapeaksi paahdetut kikherneet.
noin 6-8 hengelle / aika: noin 45min / hinta: noin 3,50/annos
Tarvitset:
- 1 dl Luomu kvinoa ja kikhernesekoitus (go green)
- 3 dl basmatiriisiä
- 6-7 dl vettä
- 2 tomaattia
- 1 kurkku
- 100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
- kalamata oliiveja maun mukaan
- 1 vihreä paprika
- 1 tlk kikherneitä
- 200 g pehmeää fetaa (8%)
- 1/2 punasipulia
- 100 g babypinaattia
- 1 tl juustokuminaa eli jeeraa
- 1 tl paprikamaustetta
- ruukku basilikaa
- kourallinen hienonnettua persiljaa
Salaattikastike:
- loraus oliiviöljyä
- 1/2 sitruunan mehu
- 1 tl punaviinietikka
- ripaus suolaa ja pippuria
Ohje:
- Huuhtele kvinoasekoitus ja keitä se riisin kanssa ohjeen mukaan. Jäähdytä riisikvinoa viileäksi.
- Huuhtele kikherneet huolella ja siivilöi. Lisää loraus öljyä, paprikamauste, juustokumina ja ripaus suolaa kikherneiden joukkoon. Paahda kiertoilmauunissa 200-asteessa tai tavallisessa uunissa 225-asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
- Pilko kurkku, tomaatit, paprika sekä punasipuli pieniksi kuutioiksi. Revi babypinaatti myös pinemmäksi ja hakkaa persilja hienommaksi veitsellä.
- Laita pilkotut ainekset kulhoon ja sekoita joukkoon oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, ja salaattikastike.
- Sekoita keskenään riisikvinoa ja salaattipohja. Lisää joukkoon persilja ja murennettu feta. Laita salaatin päälle rapeat kikherneet.
Rapeat kikherneet tuovat ruokaisuutta salaattiin
Mustikkagraavattu lohi
Resepti:
Joulupädän näyttävä herkku syntyy, kun mustikan mehu värjää lohen pinnan kauniiksi. Mustikkagraavattu lohi on näyttävä lisä juhlapöytään. Graavikalat kannattaa valmistaa hyvissä ajoin pakastimeen. Pakasta kala heti maustamisen jälkeen ja ota edellisenä päivänä ennen tarjoamista sulamaan jääkaappiin. Sulaessaan kala maustuu samalla.
Aineset:
- 1 kirjolohifilee
- 2 rkl karkeaa merisuolaa
- 1 rkl sokeria
- n. 1dl pakastemustikoita
Lisäksi:
Graavatut kalat kaipaavat seurakseen kylmän kastikkeen. Smetana, kermaviili, crème fraîche, turkkilainen jogurtti ja tuorejuusto toimivat kastikkeena kalalle kuin kalalle.
- 100 g maustamatonta tuorejuusto
- 1/2 sitruunan mehu
- ripaus suolaa ja pippuria
- tilliä
Ohje:
- Aseta lohifilee lautaselle ja poista fileestä tarvittaessa ruodot.
- Ripottele pinnalle tasaisesti suola ja sokeri. Levitä hiukan sulaneet mustikat fileen pinnalle. Hiero mustikoita kalan pintaan.
- Kääri kala kelmuun tiiviisti ja nosta jääkaappiin tekeytymään yön yli.
- Poista kalan pinnalta ylimääräinen mustikka. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Tarjoile mustikkagraavattu lohi sitruunaisen tuorejuuston sekä saaristolaisleivän kera.

Kokeile myös vaalealla kalalla = mustikkagraavattu-kala-ja-hapankaali-kurkkusalaatti
Lisää ruokakuvia instagramista
Moderni ruokablogi
Olemme foodbytwins, kulinaristikaksoset Noora ja Petra. Intohimomme ovat ruoka ja matkailu, ja pääosin ruoan takia matkailu. Arvoihimme kuuluu terveellisyys ja ekologisuus. Haluamme jakaa ruokia ja reseptejä, jotka soveltuvat myös kaikille arkikokkailuun ja blogistamme löydätkin kategorian "arjen nopeat". Tulossa pian myös haastetta etsiville "fine dining" reseptejä. Hävikin vähentäminen on meille tärkeää ja aineksista kokkaillessamme pyrimme käyttämään tuotteen kokonaan.
Aasialainen ruoka on jo pitkään ollut meille inspiroivaa. Inspiraatiomme tätä ruokakulttuuria kohtaan on syntynyt matkailtuamme Aasiassa, sekä Petran opiskellessa Bangkokissa. Blogista löytyy myös siis paljon aasialaisen ruoan reseptejä suomalaisia raaka-aineita hyödyntäen, tietysti suomalaiseen makuun. Tervetuloa makumatkalle meidän mukaan!
Toivottavasti saat kivoja vinkkejä , reseptejä ja kiinnostavaa luettavaa <3










