Thaimaalainen kanasalaatti
Tulisen hapan kombo täynnä raikkaita yrttejä, irtuja, chiliä ja herkullista kananjauhelihaa. Melkein meinasin nimetä reseptin kanalarbiksi, mutta kokonaisuudesta puuttuu mm. jauhettu riisi. Terveellinen kanasalaatti sopii niin lounaaksi, kuin illalliseksi ja voit nauttia annoksen kylmänä tai lämpimänä. Resepti sopii myös todella hyvin mukaan otettavaksi evääksi esimerkiksi matkalle tai työpaikalle. Makunsa kanasalaatti saa Thaimaan keittiöstä.
Ainekset:
- 400g kananjauhelihaa
- loraus seesamiöljyä
- 1 punainen chili
- chilihiutaleita (jos tykkäät oikein tulisesta ruoasta)
- ituja
- 1/2 nippua korianteria
- 1/2 nippua minttua
- kevätsipulin varsi
- 1rkl kalakastiketta
- 1 limen mehu
- suola ja pippuri

Ohje:
- Kuumenna paistinpannu ja lisää tilkka seesamiöljyä. Ruskista ja paista kananjauheliha kypsäksi. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla.
- Hienonna yrtit ja leikkaa chili pieniksi paloiksi.
- Sekoita idut, tuoreet yrtit, kalakastike ja limen mehu lämpimän kananjauhelihan joukkoon. Nauti esim. riisin tai quinoan kanssa <3

Höyrytettyä sitruunaruoho- inkivääri- kalaa
Maukas ja aromaattinen hapan kastike mehevän kalan kanssa on todellista herkkua Aasiasta. Kala kypsyy kastikkeen alun seassa imien kaiken herkullisen maun itseensä. Lopputuloksena syntyy erittäin kosteaa ja mehevää kalaa, sekä herkullista kastiketta. Ohjeessa voit käyttää, mitä tahansa kalaa, me käytimme ahvenia. Leivinpaperissa höyrytetty kala on todella helppo valmistaa, kokeile vaikka!
Ainekset:
- 2-4 kpl kalafileitä n. 150g per ruokalija(riippuen koosta)
- 1tl seesamiöljyä
- korianteria
- suolaa ja pippuria
Kastike:
- 2rkl sitruunaruohotahnaa
- 3cm pala inkivääriä
- 1rkl soijakastiketta
- 1rkl oisterikastiketta
- 1dl vettä
- 1 limen mehu
- 1 pieni valkosipulin kynsi
Ohje:
- Lisää kalafileet leivinpaperin sisään ja mausta kevyesti suolalla ja pippurilla. Sivele kalafileisiin myös tee lusikallinen seesamiöljyä
- Leikkaa inkivääristä ohuita tikkuja ja hienonna valkosipulin kynsi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset sekaisin.
- Kaada kastike leivinpaperin sisään niin, että kalat ovat selkeästi kastikkeen joukossa. Sulje leivinpaperi huolellisesti kääröksi.
- Paista leivinpaperikääröä uunissa 200-asteessa 15-20 minuuttia. Koristele kala korianterilla ja tarjoile keitetyn riisin kanssa. Nauti <3

Chailla maustettu uuniomena jäätelö
Itse tehty jäätelö ilman jäätelökonetta
Onko herkullisempaa tapaa hyödyntää syksyn sadon omenoita, kuin itsetehty jäätelö! Omenan makupariksi valokoitui aromikas chai mauste. Chai-mausteseoksessa yhdistyvät mausteinen kaneli ja kardemumma, inkivääri, maustepippuri, neilikka sekä muskottipähkinä.
Jäätelön tekemiseen ei tarvita jäätelökonetta tai paljon aineksia. Jäätelön perusohje on todella yksinkertainen. Perinteinen jäätelöpohja eli creme anglaise valmistetaan kermasta, maidosta, kananmunista sekä sokerista. Tässä reseptissä teemme helpomman version jäätelöpohjasta, mihin tarvitaan vain kaksi ainesosaa: jäätelön pohja syntyy kondensoidusta maidosta ja vispi- tai kuohukermasta.
Kerma ja kondensoitu maito vatkataan pehmeäksi vaahdoksi, lisätään haluamat mausteet, kaadetaan vuokaan ja laitetaan pakastimeen. Jäätelöä ei tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana – lopputuloksesta tulee silti rakenteeltaan kuohkea ja pehmeä.

Ainekset:
- 4 dl vispikermaa
- 1 prk kondensoitua maitoa
- 1rkl chaimaustetta
- 2 omenaa
- 1 rkl siirappia
Huom! jäätelöstä helposti vegaanisen, kun vaihdat kondensoidun maidon kondensoituun kookosmaitoon ja kerman esimerkiksi soijavispiin.
Mitä rasvaisempaa maitotuotetta käytetään, sitä täyteläisempää jäätelöstä tulee.
Ohje:
- Huuhtele omenat, poista niistä siemenkodat ja pilko pieniksi paloiksi. Lisää kattilaan siirappi ja omenanpalat. Keitä niitä noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä. Jäähdytä.
- Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon kondensoitu maito, chaimauste sekä omenat ja vatkaa vielä hetki.
- Kaada seos suorakaiteen malliseen rasiaan esimerkiksi leipävuokaan ja laita pakastimeen vähintään kuudeksi tunniksi. Jäätelöä ei tarvitse sekoittaa pakastuksen aikana.
- Ota jäätelö huoneenlämpöön pehmenemään hetki ennen tarjoamista.

LOHILEIVÄT UPPOMUNALLA
Rapeaksi paahdetut leivät kylmäsavulohella ja uppomunalla sopivat esimerkiksi brunssille tai muuten vaan hitaisiin aamuihin.
Uppomunan valmistus on paljon helpompaa, kuin voisi kuvitella. Kokeile rohkeasti! Poreilevassa vesipyörteessä kypsennetty muna kietoutuu etikan ansiosta pallon muotoiseksi. Uppomuna on sellainen juttu, kun sen kerran opettelee tekemään niin niitä tekee mieli laittaa joka ruokaan.
Ainekset:
- 2 viipaletta maalaisleipää/ruokailija
- 100g kylmäsavulohta
- 1/2 punasipuli
- parmesaaniraastetta 1rkl
- tuoreita yrttejä esim. tilli, ruohosipuli, sitruunamelissa
Uppomunat:
- 1 l vettä
- 1/2 dl etikkaa (väkiviina/valkoviini)
- 4 munaa (1/ruokailija)
- ripaus suolaa ja pippuria
Ohje:
- Kiehauta vesi ja etikka kattilassa. Vähennä lämpöä niin, että vesi kiehuu rauhallisesti poreillen. Riko muna kuppiin.
- Pyöräytä vettä kauhalla niin, että siihen syntyy pyörre.
- Laita kananmuna varovasti rauhallisesti poreilevaan veteen. Kypsennä munia 3–5 minuuttia, kunnes valkuainen on hyytynyt.
- Nosta uppomuna vedestä reikäkauhalla ja valuta hyvin. Ripottele lopuksi päälle suolaa ja pippuria.
Paahda leipäviipaleet leivänpaahtimessa tai voissa pannulla rapeaksi molemmin puolin. Viipaloi punasipuli. Kokoa leivät; laita leipien päälle kylmäsavulohta, punasipulia, uppomunat sekä yrttejä. Viimeistele leivät raastetulla parmesaanilla.

Korealaiset jauhelihapullat
Kun me teemme jauhelihapihvejä tai -pullia emme käytä yleensä mitään sidostaineita, vaan nautimme lihan puhtaasta mausta. Liha pysyy hyvin koossa, kunhan ei ylikypsennä sitä. Meillä oli taas hirveä aasialaisen ruoan himo, kuten aina. Onneksi meillä oli jääkaapissa jauhelihaa ja korealaisia aineksia, joten resepti syntyi kuin itsestään. Jos haluat omiin lihapulliisi pientä twistiä, tässä on maukas resepti joka lennättää sinut suoraan Koreaan. Emme pakanneet jauhelihapullia ihan täyteen korealaista makua, vaan meistä on kiva, että se lihan maku on pääosassa. Tarjoile korealaiset jauhelihapullat keitetyn riisin, superhelpon kastikkeen ja raikkaiden kurkkutikkujen kanssa. Helppoa, nopeaa ja maukasta arkiruokaa <3
Gochujang tahna: Korealainen miedosti tulinen chilitahna. Voimaakkaan makuinen tahna on valmistettu käymismenetelmän avulla ja se on yksi korealaisen keittiön kulmakivistä.
Ssamjang tahna: Ssamjang on maustettu korealainen soijapaputahna. Ssamjangissa on korealaista chili- ja soijapaputahnaa, lisäksi siinä maistuvat paahdettu seesaminsiemen, valkosipuli ja inkivääri. Tämä on toinen olennainen tahna korealaisessa ruoanlaitossa.
Ainekset:
Korealaiset jauhelihapullat
- 400g jauhelihaa
- 1 pieni sipuli
- 1rkl gochujang tahnaa
- 1rkl ssamjang tahnaa
- 1tl seesaminsiemeniä
- 1tl suolaa
- 1/2tl mustapippuria
- (1 kanamuna)
Kastike:
- 2rkl paahdettua seesamiöljyä
- 1rkl ssamjang tahnaa
Ohje:
- Hienonna sipuli pieneksi ja sekoita jauhelihapullien ainekset keskenään kulhossa.
- Muotoile jauhelihamassasta tasaisia pullia ja paista niitä uunissa 225-asteessa noin 15 minuuttia. Voit koristella lihapullat seesaminsiemenillä halutessasi.
- Tee sillä välin kastike: Sekoita reippaasti vatkaten seesamiöljy ja ssamjang tahna.
- Tarjoile valmiit korealaiset jauhelihapullat keitetyn riisin, kastikkeen ja raikkaiden kurkkutikkujen kanssa <3


Rapeat kookoskatkaravut ja mango dippikastike
Silloin tällöin rupeaa tekemään mieli jättikatkarapuja ihan suunnattomasti. (Onko täällä muita merenelävien ystäviä? )Maistoimme ensimmäisen kerran friteerattuja katkarapuja Thaimaassa 2016 ja eräässä paikallisessa ravintolassa katkaravut maistuivat hieman erilaisilta, siihen mitä olimme tottuneet. Kysyimme tarjoilijalta ja tarjoilija vastasi, että leivittämisessä on käytetty myös kookoshiutaleita. Ajattelimme kehitellä meidän version näistä herkullisista kookoskatkaravuista. Jos olet kookoksen ja katkarapujen ystävä tässä on sulle superrapea resepti! Rapeat katkaravut dipattuna makeaan, tuliseen mangokastikkeeseen ovat todellista herkkua <3
Ainekset:
kookoskatkaravut:
- 300g jättikatkarapuja (kuorettomia, raakoja)
- 1 kananmuna
- 1dl vehnäjauhoja
- 1dl pankojauhoja
- 1dl kookoshiutaleita
- 1tl suolaa
- 2dl rypsiöljyä paistamiseen
Tulinen mango dippikastike
- 1 mango
- 1/2dl kookosmaitoa
- 1 punainen chili
- 1/2 limen mehu
- 1/4 punasipuli
- 1/4 nippu korianteria
- 1rkl kalakastiketta

Ohje:
- Mikäli katkaravut ovat jäisiä, sulata ne.
- Tee mango dippikastike = lisää kaikki kastikkeen ainekset yleiskoneeseen/blenderiin ja aja tasaiseksi kastikkeeksi.
- Lisää yhdelle lautaselle vehnäjauhot, toiselle kanamuna, sekä kolmannelle pankojauhot ja kookoshiutaleet. Vispaa kananmunan rakenne rikki. Mausta jauhot suolalla
- Käytä katkarapuja ensiksi venhäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi pyörittele katkaravut kookoshiutale-pankojauho seoksessa.
- Lisää reilusti öljyä pannulle ja kuumenna. Paista/friteeraa kookoskatkarapuja noin 2-3 minuuttia per puoli, kunnes ne ovat kullanruskeita.
- Tarjoile kookoskatkaravut keitetyn riisin ja mangodipin kanssa. Nauti <3

Kylmäsavulohi-kvinoasalaatti
Ruokaisa ja värikäs kylmäsavulohi-kvinoasalaatti on täynnä hyviä rasvoja, sekä proteiineja. Kvinoa on monipuolinen pohja salaateille, sillä se on ravitsevaa ja erittäin helppoa valmistaa. Täytteiksi salaattiin valikoitui kylmäsavulohta, sekä raikkaita kasviksia ja yrttejä. Salaatin viimeistelee herkullinen purjohapankaali, sekä kreikkalainen jogurtti. Kylmäsavulohi- kvinoa salaatti on piristävä annos pimenevään syksyyn.
Kuinka valmistaa kvinoa?
On hyvä huuhdella kvinoa, ennen kuin kypsennät sen. Huuhtelu ennen keittämistä vähentää kvinoan pinnalla olevaa saponiinia ja karvasta makua.
Kvinoa on ravitseva pohja salaatille, mutta siinä ei ole itsessään niin paljon makua. Yhdistä kvinoa maukkaaseen kastikkeeseen. Pidämme asiat yksinkertaisina yhdistämällä sitruunamehun ja oliiviöljyn kastikkeeksi. Valitse myös paljon värikkäitä kasviksia ja tekstuureja salaatin joukkoon.
aika: alle 30 min / 2-4 hengelle / gluteeniton
*kaupallinen yhteistyö rasilaisenhapankaali kanssa

Ainekset
- 2 dl kvinoa
- 4 dl vettä
- 200 g kylmäsavulohta
- 100 g Rasilaisen purjohapankaali
- 1/2 kurkku
- punasipuli
- sitruunamelissa
- 1/2 sitruuna
- loraus oliiviöljyä
- 200 g kreikkalaista jogurttia
- 1 avokado
- ripaus suolaa ja pippuria
Ohje:
- Huuhtele kvinoa ja valuta se lävikössä. Kiehauta vesi ja lisää ripaus suolaa ja kvinoa. Keitä noin 10 minuuttia. Lisää kansi kattilan päälle ja anna hautua vielä 10 minuuttia
- Kuori ja pilko punasipuli siivuiksi. Pilko kurkku paloiksi. Leikkaa avokado puoliksi, poista kivi ja lusikoi avokado pois kuoresta. Pilko se siivuiksi ja purista päälle hieman sitruunanmehua, jotta se ei tummu.
- Kokoa salaatti; Laita pohjalle kvinoa, purista päälle hieman stiruunamehua ja lisää loraus oliiviöljyä. Kokoa päälle punasipulin siivut, kurkut, avokado, kylmäsavulohi, kreikkalainen jogurtti ja Rasilaisen purjohapankaali.
- Vimeistele sitruunamelissan lehdillä sekä ripauksella pippuria ja suolaa.

KOKONAINEN HARISSA-KANA UUNISSA
Kokonaisena paistettua kana maistuu taivaalliselta ja on todella helppo tehdä. Kanan liha pysyy mehukkaana, pehmeänä ja on täynnä makua, kun se paistetaan kokonaisena .
Tässä reseptissä kana yhdistetään tunisialaiseen maustetahnaan, harissaan. Harissa on mausteinen, makea, hieman savuinen ja täynnä herkullisia makuja. Harissa sisältää muunmuassa savuista kuminaa ja paprikaa, korianteria sekä valkosipulia

Ainekset:
- 1 kokonainen kana (n. 1500g)
- 1 sitruuna
harissavoi:
- 2rkl harissatahnaa tai kuivamaustetta
- 100g pehmeää voita
- 1/2 sitruunan mehu
- 1 puristettua valkosipulin kynttä
- 1/2 tl mustapippurirouhetta
lisäksi:
- n. 500g perunoita
- 1 palsternakka
- oliiviöljyä
- suolaa
Ohje:
- Lämmitä uuni 225 asteeseen. Pyyhi kanan pinta talouspaperilla sisältä ja päältä. Pese sitruuna , kuivaa ja leikkaa viipaleiksi. Valmista harissavoi sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
- Leikkaa kanan nahkaan viiltoja koipiin ja rintaan. Hiero reilu puolet harissavoi-seoksesta nahan alle. Levitä loppu harissavoi kanan päälle. Ripottele vielä päälle vähän suolaa ja mustapippuria ja sivele broileri oliiviöljyllä.
- Ripottele kanan sisälle suolaa ja lisää lopuksi sitruunalohkot kanan päälle. Sido koivet paistilangalla yhteen.
- Pilko perunat ja palsternakat ja laita ne uunivuokaan. Nosta kana voideltuun uunivuokaan perunoiden ja palsternakkonen päälle. Paista kanaa uunin keskitasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia. Alenna uunin lämpö 180 asteeseen ja jatka paistamista noin tunnin verran. Valele broileria ja perunoita paistamisen aikana voisulalla tai oliiviöljyllä.

Koppelon rintafilee, palsternakkapyree & punaviinikastike
Koppelo eli naarasmetso on upea riistalintu. Tässä reseptissä korostamme riistan makua valmistamalla koppelon rinnat rosekypsiksi pannulla. Mieto palsternakkapyree ei peitä alleen riistalinnun hienoa aromia. Kaiken kruunaa itse valmistettu punaviinikastike
2 hengelle / 1h-1,5h
Tarvitset:
- 2 Koppelon rintafilettän. '
- 50g voita
- rosmariinin tai timjamin oksa
- 1 valkosipulin kynsi
- suolaa ja pippuria
- Putsaa rintafileet kalvoista. Mausta fileet suolalla ja pippurilla. Kuori valkosipulinkynsi.
- Kuumenna paistinpannu öljyn kera. Laita nokare tai kaksi voita pohjalle. Lisää fileet, valkosipulinkynsi ja muutama oksa rosmariinia pannulle. Paista fileitä 2-3 minuuttia puoleltaan.
- Kääri paistetut koppelonrinnat folioon ja anna vetäytyä n. 10 min.
Punaviinikastike:
- 5dl lihalientä (sooci paahdettu lihaliemi)
- 5dl punaviiniä
- 1 pieni porkkana
- 1 valkosipulin kynsi
- 2 salottisipulia
- 1-2 rkl voita
- ripaus suolaa
- (3-4 tl maizenaa)
- Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulin kynsi. Kuori ja pilko porkkana paloiksia. Kuullota sipuleita voissa minuutin ajan, lisää porkkanat ja suolaa. Hauduta pari minuuttia.
- Lisää punaviini ja keitä kokoon kunnes jäljellä on noin puolet nesteestä. Lisää lihaliemi ja keitä jälleen hieman kokoon.
- Siivilöi kastike. Lisää voi kastikkeeseen. Mausta suolalla ja tarvittaessa pippurilla.
- Voit halutessasi suurustaa kastikettasi: sekoita maissitärkkelystä (Maizena) punaviiniin ja lisää se kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta ja keitä miedolla lämmöllä yhden minuutin ajan
Palsternakkapyree:
- 1-2 palsternakkaa
- 0,5L vettä
- 1dl kuohukermaa
- n. 25g voita
- n. 1/2tlsuolaa
- Kuori palsternakat ja pilko pieniksi paloiksi. Keitä suolatussa vedessä kypsäksi noin. 15–20 minuuttia.
- Kaada osa keitinvedestä pois ja säästä siitä osa. Soseuta palsternakat perunasurvimella tai sähkövatkaimella. Lisää kuohukerma ja hiukan (1/2 –1 dl) keitinlientä. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
Terveelliset puolukka blondiet
Syksy jatkuu ja nyt on se aika, että saa tuoreita puolukoita, ihanaa! Browniet ovat monelle varmasti tuttuja, mutta valkosuklaasta tehdyt blondiet ovat myös todella herkullisia! Välillä on kiva vaihtaa herkut terveellisempiin vaihtoehtoihin, joten kehitin reseptin terveellisistä puolukka blondieista. Nämä blondiet ovat täysin gluteenittomia, ne sisältävät vähemmän sokeria, sekä reilusti kuituja ja proteiineja. Korvasin tavallisen sokerin luomu kookossokerilla, jonka kerrotaan olevan terveellisempi vaihtoehto. Blondiet sisältävät myös kikherneitä, jotka antavat taikinalle kermaisen koostumuksen, sekä lisäävät ravintoarvoa, makuun vaikuttamatta. Kosteat, fudgemaiset blondiet maistuvat taivaallisilta ja voit herkutella niillä vaikka joka päivä!

Ainekset:
- 1 rkl pellavansiemeniä (+ 3rkl vettä)
- 4 dl mantelijauhoja
- 1dl luomu kookosöljyä (sulatettuna)
- 1-1 1/2 dl luomu kookossokeria
- 4 dl kikherneitä
- 200 g luomu valkosuklaata
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 dl puolukoita + koristeluun
- 1 kananmuna
- sormisuolaa
Ohje:
- Lisää kulhoon pellavasiemenrouhe ja vesi. Anna turvota hetki.
- Valuta ja huuhtele sillä välin kikherneet, sekä hienonna ne tehosekoittimessa, yleiskoneessa tai morttelissa tasaiseksi massaksi.
- Leikkaa valkosuklaasta pieniä paloja.
- Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimella tai käsivatkaimella pellavansiementen joukkoon, puolukoita lukuun ottamatta. Vatkaa pari minuuttia kovalla teholla. Hiljennä tehoa ja sekoita puolukat taikinan joukkoon.
- Voitele vuoka kookosöljyllä ja painele taikina tasaisesti vuokaan. Koristele valkosuklaalla, puolukoilla ja ripauksella sormisuolaa.
- Paista blondiet uunissa 200-asteessa keskitasolla 25-30 minuuttia, niin että valkosuklaat saavat kivan paahtuneen värin. Nauti <3

Mikäli rakastat enemmän brownieita, meiltä löytyy myös resepti terveellisiin bataatti brownieihin! Klikkaa vaan painikkeesta alhaalta <3










