Peltifocaccia – helppo ja kuohkea focaccia kuivahiivalla

Peltifocacciassa parasta on se, että yhdellä kertaa syntyy reilusti tarjottavaa. Ylijääneet palat voi pakastaa ja lämmittää myöhemmin uunissa. 

Resepti

1 uunipellillinen

Ainekset

Taikina

  • 6 dl vettä
  • 16 kuivahiivaa
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 4 rkl juoksevaa hunajaa
  • 2 tl suolaa
  • 12–14 dl vehnäjauhoja

Pinnalle

  • noin 1 dl oliiviöljyä
  • tuoretta rosmariinia
  • sormisuolaa

Ohje

Lämmitä vesi noin 42-asteiseksi, eli hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi. Sekoita kuivahiiva noin desilitraan vehnäjauhoja.

Lisää lämpimään veteen oliiviöljy, hunaja ja suola. Lisää kuivahiiva-jauhoseos ja sen jälkeen loput vehnäjauhot vähitellen. Sekoita ja alusta taikina tasaiseksi. Taikinan kuuluu jäädä melko pehmeäksi ja löysäksi, joten vältä lisäämästä liikaa jauhoja. Peitä kulho ja anna taikinan kohota lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Peitä syvä uunipelti leivinpaperilla ja lorauta paperille hieman oliiviöljyä. Kumoa kohonnut taikina pellille ja levitä se varovasti tasaiseksi öljytyin käsin. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä noin 30 minuuttia.

Lämmitä uuni 220 °C:seen. Painele kohonneeseen taikinaan sormilla focaccialle tyypillisiä syviä kuoppia. Lorauta pinnalle reilusti oliiviöljyä niin, että sitä valuu myös koloihin. Lisää rosmariinia ja viimeistele reilulla ripauksella sormisuolaa.

Paista focacciaa uunin keskitasolla noin 15–20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja leipä on kypsä. Anna jäähtyä hetki ennen leikkaamista.

Vinkki

Mehevän focaccian salaisuus on löysähkö taikina ja riittävä määrä oliiviöljyä. Älä siis lisää jauhoja vain siksi, että taikina tuntuu tahmealta. Focaccian voi myös viimeistellä heti uunista ottamisen jälkeen pienellä lorauksella hyvää oliiviöljyä.

Tarjoiluvinkki: Peltifocaccia sopii erityisen hyvin tomaatti- tai kasviskeiton kylkeen, antipastopöytään, brunssille tai sellaisenaan lämpimänä. Se on parhaimmillaan tuoreena, mutta palat voi myös pakastaa ja lämmittää myöhemmin uunissa.

peltifocaccia

Lisää reseptejä

Privacy Preference Center