Juhlat Kalaruoat Reseptit

Graavilohi – joulun graavilohicarpaccio resepti

Graavilohi on meidän joulupöydän perinteinen kalaruoka joulusesongin aikana. Toki graavilohen ystävänä tykkään valmistaa graavilohta muinakin vuodenaikoina, esimerkiksi ruisleivän päällä nautittavaksi tai kesällä uusien perunoiden tai uuniperunoiden täytteenä.

Graavilohen voi valmistaa helposti itse. Parhaimman lopputuloksen takaamiseksi tuoreen lohen käyttäminen on tärkeää. Kannattaa siis välttää ihan viimeisten käyttöpäivien fileetä. Pidä myös huoli, että kala pysyy kylmänä graavauksen aikana.

Graavilohen säilytys:

Graavilohi kannattaa syödä heti graavauksen jälkeen. Usein luullaan, että graavilohi säilyy jääkaapissa pidempään suolan lisäämisen ansiosta, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Graavilohi säilyy yleensä hyvänä jääkaapissa muutaman vuorokauden, mikäli koko fileetä ei syödä kerralla. Mielen jääkaappien nollatilallisessa PerfectFresh Pro-laatikossa kala säilyy jopa 7 vrk pidempään. Näin taataan vitamiinien, mineraalien ja laadun säilyminen. Myös vakumointi lisää kalan säilyvyyttä.

Tutustu Mielen jääkaappien ominaisuuksiin Miele.fi sivuilta.

Graavilohen voi myös pakastaa tätä selvästi pidemmäksikin aikaa, jos filee on tuore, eikä jo kertaalleen pakastettu aiemmin. Suositeltavinta on kuitenkin nauttia graavattu lohi tai kirjolohi heti tai pian graavauksen jälkeen.

Graavilohi resepti:

Lohta  (500g)

1 rkl karkeaa merisuolaa

½ rkl sokeria

(mausteita esim. pippureita, 1 rkl giniä, mustikoita/puolukoita, tilliä, rosmariinia yms)

  1. Hiero merisuolaa ja sokeria lohen pintaan. Peitä lohi muovikelmulla tai vakumoi lohi vakuumipussiin.
  2. Anna lohen graavautua vähintään 12 tuntia. Pyyhi ylimääräinen suola pois lohen pinnasta ennen tarjoilua.
  3. Leikkaa graavilohesta ohuita viipaleita.

Graavilohicarpaccio:

Ainekset:

150 g graavilohta

1 rkl oliiviöljyä tai paahdettua seesamiöljyä

1 rkl sitruunan mehua

(½ tl raastettua inkivääriä)

koristeluun:

granaattiomenan siemeniä

seesaminsiemeniä

ruohosipulia

merileväkaviaaria.

  1. Asettele graavilohiviipaleet lautaselle.
  2. Sekoita oliiviöljy, (raastettu inkivääri) ja sitruunanmehu keskenään.
  3. Koristele annos granaattiomenan siemenillä, seesaminsiemenillä, ruohosipulilla ja merilevä kaviaarilla.
  4. Viimeistele annos öljykastikkeella ja nauti.