Kasvisruoat Reseptit

Uunikuivatut tomaatit & mozzarella-tomaatti salaatti

Uunikuivatut tomaatit ovat herkullisia alkupaloja ja ne sopivat juustolaudalle, salaatteihin, suolaisiin piirakoihin, pastan kanssa tai jopa pizzan joukkoon. Ne valmistuvat itsestään uunissa ja ovat ihan huikean makuisia. Tomaatit säilyvät öljyssä jääkaapissa ja voit halutessasi kokeilla maustaa niitä eri tavoin esimerkiksi eri yrteillä tai valkosipulilla. Tomaatit ovat myös ihanaa naposteltavaa sellaisenaan.

Ainekset:

  • 2-3 rasiaa miniluumutomaatteja tai 5 tomaattia
  • loraus oliiviöljyä
  • 1tl sokeria
  • 1tl suolaa
  • 1tl mustapippuria
  • halutessasti tuoretta basilikaa, timjamia, rosmariinia yms.

Ohje:

  1. Pilko miniluumutomaatit puoliksi / tomaatit lohkoiksi. Hienonna yrtit. Lisää tomaatit uunipellille tai uunivuokaan. Lisää joukkoon loraus oliiviöljyä, sokeri, suola ja mustapippuri ja hienonnetut yrtit.
  2. Kuivaa tomaatteja uunissa 125 asteessa noin 4-6 tuntia. Tomaatit ovat valmiita, kun ne ovat saaneet hieman väriä ja koostumus on kiinteä.
  3. Purkita tomaatit kannelliseen rasiaan öljyn kera. Säilyvyys jääkaapissa 1-2 viikkoa

Mozzarella-tomaattisalaatti

Ainekset:

  • 1 tomaatti
  • 15-20 uunikuivattua tomaattia
  • 1 mozzarella pallo (esim burrata mozzarellaa) noin 125g.
  • basilikan lehtiä
  • suola ja mustapippuri.

Ohje:

  1. Leikkaa tomaatista ohuita viipaleita.
  2. Lisää kulhoon reunoille tomaattiviipaleet, uunikuivatut tomaatit, sekä revi mozzarella keskelle.
  3. Koristele uunikuivattujen tomaattien öljytilkalla, basilikan lehdillä, sekä suolalla ja pippurilla.